Porsi

Huhtikuussa 1956 Vattenfall jätti lupahakemuksen voidakseen rakentaa Luulajanjoen Porsiforsenin. Porsin voimalan toteuttaminen tulisi mahdollistamaan Lilla Luleälvin tehokkaan hyödyntämisen ensimmäisen vaiheen. Seuraavana vuonna alkoivat rakentamisen valmistelut, tosin ennen kuin hakemus oli myönnetty, ja siitä seurasi synkkä herääminen saman vuoden joulukuussa. Hakemus hylättiin siksi, että kalastusta olisi kohdannut liian kova isku. Tuomioistuin totesi nimittäin, että Luulajanjoki oli ollut vuodesta 1920 lähtien maan paras lohijoki. Tuomioistuimen päätöstä perusteltiin ihmisten virkistyskäytöllä. Porsiforsenin kauneus oli huomattava tulonlähde seudulle, ja voimalaitoksen katsottiin aiheuttavan luonnolle niin pysyviä muutoksia, että siitä seuraisi lähiasukkaiden viihtymisen vähentymistä.

Päätöksestä valitettiin, ja kaksi vuotta myöhemmin, 1958, vesituomioistuin katsoi Porsin voimalan rakentamisen mahdolliseksi. Voimalaitos rakennettiin maanpäälliseksi asemaksi erotuksena monesta muusta Luulajajoen varrelle rakennetusta. Rakentamisen aloituksen viivästys johti pakkotahtiseen työhön, työvoimaa lisättiin ja käyttöön otettiin aikaa säästäviä toimenpiteitä. Esimerkiksi kaikki betonityöt tehtiin kolmivuorossa, myös pyhäpäivisin. Betonin halkeamisvahinkojen estämiseksi lämpötila piti pitää alhaisena, rakentajat lisäsivät tämän vuoksi jäätä sekoitukseen, 70 kg jäätä jokaiseen betonikuutioon.

Voimalaitos varustettiin kahdella 152 MW:n kaplan-turbiinilla, mikä oli Luulajanjoen voimalaitosten ennätys niihin aikoihin. Lisäksi asennettiin 130 metriä pitkä uittokouru, jotta tukkeja saatiin kuljetetuksi joella. Kun rakentaminen päättyi 1962, pyydettiin kolmea taiteilijaa ehdottamaan jonkinlaista voimalaan liittyvää veistosta. Tulokseksi tuli Ebba Hedquistin ”Forsfärd”, joka sijoitettiin alajuoksulla olevan aseman betonivarteen, ja Runo Letten ”Trolltrumma”, joka sijoitettiin silloisen uuden Vuollerimissa sijaitsevan käyttötoimiston ulkopuolelle. 1980-luvulla voimalaitokseen lisättiin 95 MW:n aggregaatti sekä levennettiin patoaukkokanavaa, mikä lisäsi tuotantokapasiteettia.

Vuollerimista tuli Vattenfallin Luulajanjoen varrella sijaitsevien voimalaitosten pääkonttori. Rakennustoimistoon rakennettiin sen vuoksi monta teknistä toimintoa. Erotukseksi muista rakennusyhteisöistä tuli Vuollerimissä olemaan enemmän toimihenkilöitä. Rekrytointia varten vaadittiin sen vuoksi enemmän perheasuntoja kuin aikaisemmissa rakennusyhteisöissä. Yhteisöön tuli ajan myötä kaikkiaan 88 väliaikaista ja 44 pysyvää asuntoa. Kaikki väliaikaiset talot rakennettiin asennusvalmiista materiaalista, useimmat levytaloina, kun taas pysyviin asuntoihin rakennettiin sille ajalle uutta tekniikkaa. Muut työntekijät saivat mahdollisuuden rakentaa omakotitalon ja korvaukseksi siitä, että he rakensivat asuntonsa itse, muutaman viikon loman Vattenfallilta. Talot olivat sähkölämmitteisiä ja modernisti varusteltuja.

Täältä voit lukea tarinoita vesivoimaloihin liittyen. Onko sinulla tarinoita tai muistoja vesivoimaloista? Jaa ne kanssamme! Voit lähettää meille tarinasi, vaikka et haluaisi sitä julkaistavaksi nettisivuilla. Kaikki tarinat ovat tervetulleita ja ne julkaistaan kertojan suostumuksella.

Näytä lisää tarinoita