Ritsem

Ritsemin vesivoimalaitos on Luulajanjoen pohjoisin ja luultavasti Ruotsin viimeinen erämaahan tehty voimalarakennus. Työ voimalalla alkoi 1971 ja se valmistui 1978. Rakennus oli laaja, ja sen 16,3 kilometriä pitkä tunneli, joka louhittiin Sitasjauresta voimalaan, oli siihen aikaan Ruotsin laajin kalliolouhintatyö, 2,5 miljonaa m3 louhittua kalliota. Tunneli on vielä tänä päivänäkin maan pisin vesivoimatunneli yksitoista kertaa yksitoista metreineen. Syvimmillään tunneli johtaa Kätjåiven tunturin alta 300 metrin syvyydessä.

Voimalan lisäksi rakennettiin myös voimajohtoja Ritsemin ja Vietaksen väliseen virransiirtoon, sekä myös Norjaan. Maasto oli vaikeaa ja alueen asema kansallispuistona aiheutti sen, että jouduttiin toimimaan paljon helikopterista eli ilmasta käsin. Töiden yhteydessä yksi helikopteri putosi 1979 ja viisi kuudesta mukanaolijasta menehtyi. Siitä tuli Vattenfallin johtotöiden yhteydessä tapahtuneista onnettomuuksista pahin.

Ne, jotka elivät Vattenfallin rakennusyhdyskunnissa, solmivat harvoin syvempiä tuttavuuksia varmasti siksi, että muutenkaan yksityiselämää ei ollut paljon. Sen voi selittää myös sillä tilapäisellä elämällä, jota elettiin, ja jokainen tiesi, että kohta erottaisiin. Ritsemin rakentamiselle oli kuvaavaa, että hyvin todennäköisesti ei törmättäisi uudestaan seuraavalla rakennustyömaalla, koska tämä oli viimeisiä rakennettavia Luulajan jokilaaksoon. Toimihenkilöt kärsivät usein enemmän juurettomasta ja väliaikaisesta elämästä kuin työläiset. Tämä riippui usein yhdyskunnan ryhmienvälisestä yhteenkuuluvuudesta. Kun rakentajat kerta toisensa jälkeen saivat auttaa rakentamaan taloja, hoitamaan lapsia ja tapailemaan, muuttivat virkamiehet perheineen jo valmiisiin taloihin.

Palkattujen työntekijöiden määrä vaihteli rakennuksella, mutta enimmillään 500 miestä oli palkattuna Ritsemissä. Vaikka elettiin 1970-lukua, työläiset saivat usein jakaa huoneen jonkun toisen kanssa, kun taas toimihenkilöt saivat omansa. Vattenfall sai osakseen arvostelua alhaisesta asumisstandardista, ja kolmen viikon ajaksi 300 miestä meni lakkoon. Mitä työntekijöiden palkkatasoon tulee, se ei ollut tavallista korkeampaa. 1970-luvulla trukinkuljettaja sai palkakseen noin 4000 kruunua; summa vastaa tänä päivänä noin 26000 kruunua.

Ritsemin työmaa-alue kattoi noin 20 kilometriä, minkä johdosta perustettiin kaksi asuinaluetta, Ritsem ja Autajaure. Ritsemin asuinalueella asui 470 ihmistä 1970 ja Autajauressa asui 124 ihmistä. Ritsemin asuinalueet olivat lähinnä tarkoitettu yksineläjille ja ne pysyivät siten keskusyhdyskuntana, joka koostui 12 väliaikaisesta perheasunnosta, noin 100 vieraalle tarkoitetusta ruokalasta sekä yhdestä ruokalalisärakennuksesta, jossa oli 40 yhdenhengen huonetta.

Parakkien asumuksia verrattiin usein vankiloihin, rotanloukkoihin tai kenkälaatikoihin. Monet asukkaat kertovat, että Ritsemissä oli vaikeaa ottaa vastaan vieraita. Viikonloppuisin useimmat työntekijät matkustivat kotiin perheidensä luokse. Monet asuivat Porjuksessa ja toiset vieläkin kauempana.

Ne, jotka asuivat Ritsemin parakeissa, eivät kokeneet työstä vapaata aikaa vapaa-ajaksi. Monet tekivät ylitöitä ja he pitivät pyhiä ja lomia vapaa-aikanaan. Tosin oli Ritsemissäkin mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon. Oli mahdollista m.m. käydä muoviteltassa, jossa saattoi pelata pöytätennistä, sulkapalloa ja harjoittaa voimailua. Ritsemin klubeihin kuului urheiluyhdistyksiä, ampumayhdistyksiä, valokuvausyhdistyksiä, moottori- ja skootteriklubeja ja tanssiyhdistys. Kaikista yhdistyksistä huolimatta osanotto ei ollut erityisen suurta. Yksi syy tähän oli juurettomuuden tunne, ei tuntunut kannattavan aloittaa jotakin harrastusta, koska aika paikalla oli usein lyhyt.

Täältä voit lukea tarinoita vesivoimaloihin liittyen. Onko sinulla tarinoita tai muistoja vesivoimaloista? Jaa ne kanssamme! Voit lähettää meille tarinasi, vaikka et haluaisi sitä julkaistavaksi nettisivuilla. Kaikki tarinat ovat tervetulleita ja ne julkaistaan kertojan suostumuksella.

Näytä lisää tarinoita