Seitenoikean voimalaitoksen alakanava, kuva Kirsti Reskalenko 2019
Takaisin

Virtavesien kulttuuriperinnön tilannekuva – jääkaudesta nykyhetkeen

Virtavesien kulttuuriperinnön tilannekuva tarjoaa kattavan ja tiiviin esityksen virtavesiympäristöjen ihmistoiminnasta ja sen synnyttämästä kulttuuriperinnöstä jääkauden jälkeiseltä noin 11 000 vuoden ajalta. Pitkää aikaväliä käsittelevässä työssä on hyödynnetty kulttuuriperinnön valtakunnallisia rekistereitä ja paikkatietoaineistoja. Tilannekuvan pääosassa ovat arkeologinen kulttuuriperintö ja rakennusperintö, mutta mukana on myös maisemia ja aineetonta kulttuuriperintöä.

Julkaisu jakautuu aihepiireiltään kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa esitellään virtavesien luontaista kehitystä ja käydään läpi virtavesiympäristöjen ihmistoimintaa eri aikakausina. Toisessa osassa esitellään ensin kulttuuriperinnön aineistot sekä kerrotaan, miten virtavesiympäristöjen kulttuuriperintö on tunnistettu aineistoista. Lisäksi tässä osassa virtavesien kulttuuriperintöä tarkastellaan tarkemmin kahdeksan kokoavan teeman kautta. Julkaisun viimeinen osa koostuu lyhyistä eri aineistoihin ja vesistöihin keskittyvistä katsauksista virtavesien kulttuuriperintöön. Teoksen sivuilla 159-165 on katsaus Oulujoen vesistöstä vesivoiman kulttuuriympäristö.

Lähde: Mökkönen Teemu (toim.) 2025. Virtavesien kulttuuriperinnön tilannekuva – jääkaudesta nykyhetkeen. Museoviraston selvityksiä 8.