Turvallisuus Oulujoella voimalaitosten rakennusaikana

Alkuajan työolosuhteet

Oulujoen voimalaitokset rakennettiin lähes poikkeuksetta harvaan asutulle maaseudulle, jopa tiettömien taipaleiden päähän. Rakentaminen edellytti alueiden valmistamista suurtyömaille otolliseksi; kuivatus, tiet, rakennukset ja muu infra täytyi rakentaa ensin.  Kun tämä oli tehty, alkoi varsinaisten patojen, laitosten ja muun rakennuskannan pystyttäminen. Osa Imatran Voiman palkkaamasta työnjohdosta ja -tekijöistä oli aiemmin ollut Vuoksen laitoksia rakentamassa, muun muassa Imatran suurvoimalaa. Täällä pohjoisessa olosuhteet - kuten kevättulvat, talvi ja kovat pakkaset sekä pitkät etäisyydet - lisäsivät vaikeusasteita.

Koko rakennusprojektin aikana sattui alle 40 kuolemaan johtanutta työtapaturmaa, vaikka kyseessä oli jättihanke. Siihen liittyi yksi Pohjoismaiden suurimmista louhintatöistä: Utasen voimalan alakanava, jossa räjäytettiin yli 60 tonnia dynamiittia ja kuskattiin 4 miljoonaa kuutiometriä louhosta.

Alussa oli ”suo, kuokka ja Jussi”, voi kai sanoa. Kun valmistelevia töitä ruvettiin tekemään 40-luvulle siirryttäessä, olivat välineet ”käsikäyttöisiä”. Maa siirtyi lapioiden, miesten ja suomenhevosten avulla paikasta toiseen. Haasteet olivat lähinnä siinä, että mittasuhteet olivat toisenlaiset, mihin oli totuttu. Kuva: Fortum Oyj:n kuva-arkisto.

Utajärvellä oli valtavia räjäytyksiä 12 km pitkää alakanavaa louhittaessa. Ikkunat helisivät ja muurit halkeilivat taloissa kilometrien päässä. Kuva: Fortum Oyj:n kuva-arkisto

Haastavimmat työt

Maansiirto, louhinta ja räjäytykset

Maansiirto aloitettiin hevos- ja käsipelillä. Rantamaat ojitettiin, metsät kaadettiin ja tiet tehtiin lapioilla, pokasahoilla ja hevospeleillä. Kivien ja kallioiden kimppuun käytiin talttojen ja lekojen avulla. Myöhemmin tulivat höyrykäyttöiset porat ja autojen voimanlähteenä saatettiin käyttää ensin puukaasuakin. Räjäytyksiin saatiin tehokasta dynamiittia: jopa niin, että jälkeenpäin tuli mielikuva, kuin ”joka toisella lapiomiehellä olisi ollut räjähdysaineiden käyttölupa”. Nämä kaikki aiheuttivat suurta vaaraa työnteolle. Maansiirto ja louhosten kuljetus olikin kaikkien laitosten rakentamisessa yksi vaarallisimmista töistä, osin huonojen teiden takia mutta osin suurten massojen takia, etenkin kanavatyömaalla Utajärvellä.

Kuljetukset

Kuljetuskalusto oli 1940-luvulla nykymittapuun mukaan alkeellista. Osa kalustosta hankittiin ns. ylijäämävarastoista, osa sieltä mistä saatiin. Seuraavana vuosikymmenenä saatavuus parani merkittävästi.

Osa kuljetuksista oli henkilökuljetuksia. Muistan, kun pienenä saatiin kyytiä kuorma-autojen lavalla olevissa kopeissa ja se oli ”kylmää kyytiä” talvella. Mutta jo 50-luvulla oli jokiyhtiö ostanut itselleen linja-autoja, jotka olivat jo turvallisia ihmiskuljetuksiin.

Voimalaitosrakentamisen edistyessä myös ns. raskaat kuljetukset tulivat kuvaan mukaan. Alkuaikoina yhtiö turvallisuuden nimissä kehitti itse sopivaa kalustoa, sillä tuohon ”kaikki piti tehdä itse”. Kotimaiset kuorma-auton valmistajat tekivät voimayhtiön kanssa yhteistyössä superraskaan hinausauton ”mittojen mukaan”.

Sukeltajien työ oli haastavaa mutta vielä vaativampaa se on virtavesissä. Ja keväällä oli vielä tulvat kiusana, joskus tulvi myös syksyisin. Kuva: Fortum Oyj:n kuva-arkisto

Sukellustyöt

Oleellinen osa vesirakentamisessa on hallita tilanteet sekä ”maalla että vedessä”. Oikeat sukeltajat – syvyyssukeltajat - olivat etenkin alkuaikoina aivan oleellinen ja arvostettu ammattikunta työntekijöiden joukossa. Tehtävät olivat erittäin haastavia ja vaarallisia varsinkin talvella ja rajusti virtaavissa koskissa. Parhaimmillaan yhtiöllä oli toistakymmentä sukeltajaa ja heillä kullakin kahdesta neljään apumiestä, jotka he itse saivat valita. Jos olosuhteet eivät olleet turvalliset, saattoivat sukeltajat mennä lakkoon, kunnes olosuhteita korjattiin. Silti joitakin sukeltajia menehtyi ja ”läheltä piti” tilanteet puitiin tarkasti ja riskit analysoitiin perusteellisesti.

Nostotyöt

Nostotyöt olivat isoilla voimalatyömailla jokapäiväisiä tehtäviä. 1940-luvulla usealla työmaalla nosturin virkaa hoitivat köysiradat. Rakennusaikana niillä hoidettiin monenlaisia nostoja: rakennustavaroita, betonia, rautoja ja muuta materiaaleja - joskus jopa autoja - siirrettiin joen yli. Ihmisiä ei ollut turvallisuuden takia lupa virallisesti siirrellä. Nostoissa oli aina omat vaaransa. Myöhemmillä työmailla oli myös liikkuvia nostureita ja niiden kanssa sattui harvakseltaan vaaratilanteita, muttei tietääkseni vakavia turmia. Oma lukunsa olivat myöhemmin ns. raskaat nostot, joissa käsiteltiin satoja tonneja. Ne olivat aina erityisosaajien tarkan pelin töitä. Vaijerien, ketjujen ja liinojen tuli kestää ja ne piti pitää aina kunnossa.

Vesirakentaminen

Alkuaikoina ”vesirakentaminen” sanan varsinaisessa merkityksessä oli konkretiaa. Tuolloin tehtiin veden päällä tai veden alla tartunta- ja perustustöitä. Ne olivat ainakin ulkopuolisen silmin uhkarohkeimpia töitä, mitä näin. Jatkuva suuri vaara uhkasi pienenkin virheen sattuessa. Näissä asioissa kehitettiin nopeaan tahtiin työmenetelmiä, missä patojen avulla päästiin työskentelemään turvallisemmissa olosuhteissa. Työpatojen hyödyntäminen pienensi riskejä huomattavasti.

Sähkötyöt

Sähkön kanssa ei ole leikkimistä, sanottiin usein. Etenkin ”sähkötehtaassa” sen hallinta on ensimmäinen ehto. Vain ammattilaiset, koulutetut ja vastuulliset henkilöt saivat luvan toimia sähkömiehinä. Alkuvuosina lähes kaikki ammattilaiset tulivat muualta, mutta ajan mittaan yhtiö alkoi kouluttaa kiinnostuneita nuoria sähkömiehen tehtäviin. Ja samalla turvallisuusasioita kehitettiin voimaperäisesti.

Työmiehet tasapainoilivat ylhäällä lankkujen päällä ilman telineitä ja suojavarusteita ja praatasivat rennosti. Kuva: Fortum Oyj:n kuva-arkisto

Korkeat ja vaaralliset rakennustyöt

Nykyrakentamiseen verraten huomattavaa Oulujoella oli, että silloin tehtiin kaikki rakennustelineet ja valumuotit puusta. Niiden mittasuhteet olivat joskus valtavat: muotti saattoi olla jopa 50 metriä korkea. Telineitä ja muottilaudoituksia näytti olevan yhdellä työmaallakin aivan järkyttävän paljon. Miehet ilman kypäriä ja turvaköysiä rakensivat kuin muurahaiset. Näissä töissä näki sen sotajermujen yltiöpäisen uhkarohkeuden ja kilpailuvietin. Kuitenkaan isoja onnettomuuksia ei sattunut. ”Läheltä se usein meni”, sanoi isäni kerran puhuttaessa noista vaikeista muottitöistä.

Talvirakentaminen oli haastavaa ja hidasta hommaa. Mitä kylmempää, sen vaikeampaa. Kuva: Fortum Oyj:n kuva-arkisto

Talvirakentaminen, pakkaset ja vuodenajat

Koska töitä tehtiin kovalla kiireellä ympäri vuoden ja vuorokauden, jo perusrakentamisessa kovista pakkasista ja pimeydestä koitui isoja haasteita. Pakkasrajaa ei ulkotöille tunnettu, mutta koneet - esimerkiksi maansiirtokoneet - saivat muutaman vakavan rikkoutumisen jälkeen 27 pakkasasteen käyttörajan. Myös tehokkaan työmaavalaistuksen järjestäminen oli haastavaa ja ”pimeyden työt” eivät aina menneet putkeen.

Veden jäätyminen ja jäämassat sotkivat usein talvella rakentamista. Ja kun talven jälkeen kevät sai, olivat tiet ja pihat monesti yhtä velliä: siis vaaran paikkoja oli joka nurkan takana. Tulviakaan ei aluksi oikein hallittu, mutta tilanteista opittiin ja ne pystyttiin ennakoimaan melko hyvin. Mitä nyt joskus alkuaikoina joku työmaapato murtui, mutta onneksi niistä selvittiin hengissä, koneet vain kastuivat.

Betonirakentaminen opittiin kantapään kautta myös talvella. Valukohteet suojattiin hyvin pahveilla ja kuuma vesihöyry auttoi lämmityksessä. Joskus kun suojauskohdetta ei oltu merkitty hyvin, niistä saattoi tulla vaaranpaikkoja työmaalla liikkujille.

 Ainutlaatuinen potretti Utasen työmaalta 1954. Kuva: Fortum Oyj:n kuva-arkisto

Kolmivuorotyöt ja urakat

Yksi turvallisen työn haaste jokaisella voimalaitoksella rakennusvaiheessa oli ”kiire”, millä laitoksia rakennettiin. Monessa työssä käytettiin kolmivuorotyötä takaamaan mahdollisimman pikainen työvaiheen valmistumisen tai etenemisen. Muistan jonkun autonkuljettajan kertoneen, että hän ajoi kuorma-autoaan kolmatta vuorokautta putkeen ja nukkui tirsat jonottaessaan ja lastausajan. Samoin jonkin rakennuksen aikataulu saattoi olla kiinni kirvesmiesten työpanoksesta, niin ne sai ottaa jonkin tehtäväkokonaisuuden urakalla, jolloin työtunteja ei laskettu. Näin saattoi parikin vuorokautta tulla työtä yhteen kyytiin ruokatauot pois lukien. Jossain vaiheessa eräs mestari totesikin; ”ei tehrä urkul, urkul tulee huonoo jälkee ja vahinkoi”.

Mitä tehtiin turvallisuuden parantamiseksi

Kaluston kehittäminen

Kuten totesin alussa, kalusto oli ensin tyypillistä 1930-luvun välineistöä ja koneet kömpelöitä, hitaita ja painavia. Varhaisessa vaiheessa huomattiin, että ne eivät sovellu kaikilta osin suurimittaiseen ja nopeaan rakentamiseen ja monet niistä olivat turvattomia käyttää. Esimerkiksi kuorma-autot ja puskutraktorit saattoivat olla ilman hyttejä. Niinpä alkoi tehostettu ”kamppania” uudempien laitteiden hankkimiseksi ulkomailta. Jotkut ostajat matkasivat jopa Amerikkaan ostelemaan tuhdimpia vehkeitä, kuten 50-luvun alussa Marion kaivinkonetta tai JOY-kallioporia. Kaluston uusiutuessa käyttäjien terveys- ja turvallisuusriskit pienenivät merkittävästi.

Tapaturmia ja työturvallisuutta ruvettiin seuraamaan työmaakohtaisesti Montan rakennustyömaalla keväällä 1954. Tulokset kirjattiin työlajeittain. Tämä oli uutta suurtyömailla. Kuva: Fortum Oyj:n kuva-arkisto

Työn suunnittelu ja johtaminen

Samalla kun kalusto parani, otettiin uusia ja turvallisempia toimintatapoja käyttöön. Modernisti sanottuna prosessit menivät uusiksi. Samalla työturvallisuus otti isoja harppauksia eteenpäin.

Työturvallisuusohjeistus ja -toiminta, koulutus

50-luvulle tultaessa syntyi käytännön tarve kehittää ulkomaisten mallien mukaista työturvallisuustoimintaa. Oulujoki Osakeyhtiö oli edelläkävijä turvallisuusohjeistuksen ja -organisaation kehittämisessä. Sen valmistelu pohjautui jo edellisen vuosikymmenen käytännön tarpeisiin. Myös koulutukseen ja alan tiedottamiseen kiinnitettiin suurta huomiota. Erityyppisiä varoitus- ja huomiotauluja rupesi ilmestymään työmaille ja mahdollisiin vaaran paikkoihin. Tämä edisti suuresti myönteisen asenteen luomista turvallisuuskysymyksiin.

Valmiustoiminta (RT) ja viestintä

Oulujoki Osakeyhtiön toiminta ja uusien toimintatapojen kehittäminen vaikutti rakennusalan valtakunnan tason standardeihin ja toimintamalleihin. Suomessa RT-mallit ja -kortit pohjautuvat jokiyhtiön kehittämiin menetelmiin. Näihin sisältyi aina myös turvallisuustarkastelu ja siihen liittyvä tiedottaminen.

Työterveydenhoito ja työhyvinvointi

Oulujoen voimalaitoksilla työturvallisuuteen kehittelyyn liittyi jo aikaisessa vaiheessa toimiva ja tehokas työterveyshuolto. Työmaat olivat kaukana kaupungeista, joten terveyspalvelujen saatavuus oli turvattava. Päätoimipaikoille rakennettiin pienet terveysasemat ja sairastuvat. Kirkonkylän palvelut tuotiin työmaiden saataville. Hammashoitokin järjestettiin.

Työhyvinvointiin kiinnitettiin huomiota jo varhaisessa vaiheessa. Myös fyysisen hyvinvoinnin kehittämiseen olivat mahdollisuudet hyvät sekä tilojen että toimintojen suhteen. Kun voimalaitokset oli rakennettu, olivat systeemit jo vakiintuneet ”oulujokisen toimintakulttuurin mukaisiksi”.

Maansiirto ja louhinta oli valtavan mittakaavan työtä. Vielä 50 luvulla henkilökohtaisia suojaimia ei paljoa käytetty. Kuulo meni, keuhkot täyttyivät kivipölyyn ja silmissä oli usein kivensiruja. Kuva: Fortum Oyj:n kuva-arkisto

Lähteet:

”Vesivoimaa Oulujoesta 50 vuotta, Sähköllä eteenpäin”: Paavo Vasala 1991
Oulujoki Osakeyhtiön henkilöstön haastattelut 50-vuotisjuhlaa ja edellä mainittua kirjaa varten (Matti Pulkka 1989-1990)