Takaisin

Mökkeilyä Oulujoen varressa

Suvullamme on mökki Oulujokivarressa noin kymmenen kilometrin päässä Oulun keskustasta Sanginsuun paikkeilla. Mökki sijaitsee Korhosen saarella, jonne on mentävä veneellä. Aikoinaan jokea ruopattiin uittoa varten. Vastapäistä rantaa oikaistiin, jolloin joen sivuvirta tyrehtyi. Muistan Marionin jyskyttäneen yötä päivää tuolloin. Irtouitosta siirryttiin nippu-uittoon 60-luvun lopulla. Ruoppaaminen kesti parisen vuotta, mutta uitto loppui miltei heti sen jälkeen. Maisema muuttui ruoppaamisen myötä paljon ja Madekosken virtauksen muuttuminen oli harmillista.

Isäni alkoi rakentamaan mökkiämme saareen jo 40-luvun lopulla. Sitä on pidetty todella hyvässä kunnossa. Isäni siskoilla oli myös mökit samalla saaren pohjoispuolella, jotka ovat nykyisin serkkujeni hallussa. Vierailimme toistemme mökeillä aina välillä. Eräs mökkinaapurimme oli Kyrönmiehen hovi, jonka omistaja oli sukua Armi Kuuselalle. Siellä on käynyt myös Kuuselan mies Virgilio Hilario. Myös me kävimme siellä kylässä.

Kesälomat kestivät noin kolme kuukautta, kun olin lapsi. Vietimme miltei koko tuon ajan mökillämme. Meillä oli perunamaa ja mansikkapaikka, marjapensaita ja juurikasveja, joita kesän mittaan sinne laitettiin. Semmoista puutarhan hoitoa se lähinnä oli, veden kantamista ja kasvimaan kitkemistä. Joskus saatoimme käydä jollain matkalla. Mökin rannassa oli sen verran matalaa, että opettelin siellä uimaan. Virta ei ollut kova rannassa, mutta keskellä jokea emme uineet. Uimakouluun ei tarvinnut mennä, kun mökkirannassa oli niin hyvät mahdollisuudet uimaan oppimiselle. Nykytilanne on se, että mökkimme on laitettu myyntiin. Paikasta on jäänyt minulle todella hyvät muistot, joten luopuminen tuntuu haikealta.         

- Eero Tervaskannon tarina, kirjoittanut haastattelun perusteella HuK Salla Marjakangas