Oulujoki Oy:n korjaus- ja ylläpitokulttuuri voimalaitosten asuntoalueilla

Leppiniemeen joen törmälle rakennettiin heti alusta lähtien pysyviä rivitaloja, joiden takapihoilta avautuu hieno maisema. Kuva: Fortum Oyj:n arkisto.

Oulujoki Osakeyhtiö rakensi kaikille voimalaitoksilleen asuntoalueet ja asunnot henkilöstölleen. Lisäksi tehtiin huoltotiloja, liiketiloja ja harrastustiloja. Myös voimaloiden rakentamista varten hankittujen maakiinteistöjen yhteydessä yhtiön haltuun tuli joitakin rakennuksia. Kiinteistömassaa oli valtavasti: jo yksin asumisen käytössä oli yli 20 000 m2 lämmintä rakennuspinta-alaa.

Oulujoki Osakeyhtiö antoi ennen laitosten rakentamispäätöstä lähes kaikki rakennussuunnittelutehtävät yhdelle suunnittelutoimistolle, joka toteutti niitä kolmen vuosikymmenen aikana. Arkkitehti Aarne Ervin toimiston laadukas kynänjälki näkyi siis lähes joka rakennuksessa. Tämä asetti jo alussa kovat haasteet rakennuskannan ylläpidolle ja korjauksille. Rakentaminen sinänsä oli yhtiön rakennusosastoille vaativa tehtävä. ”Rakentamisen jäljen tulee olla korkealaatuista, näyttävää ja kestävää”. Yksiselitteisenä johtoajatuksena oli, että myös korjausten ja kunnossapidon tuli olla huippulaatua. ”Jäljestä päin kukaan ei kysy, mitä ne maksoivat vaan kuka ne teki” todettiin.

Ensimmäisten vuosikymmenien ylläpitokulttuuri

Voimalaitosten rakentamisvaiheessa rakennusosasto oli jaettu Pyhäkosken rakennusryhmään ja Jylhämän rakennusryhmään. Molemmat toimivat verraten itsenäisesti itse töiden osalta, mutta suunnittelu ja johto oli keskitetty. Yhteiset pelisäännöt ja tavat toimia ohjasivat kiinteistöjen kunnossapitoa.

Toimitilojen kunnossapitoa suunniteltiin vuosittain yhdessä käyttöryhmän kanssa. Suunnittelu koski voimaloiden lisäksi korjaamoja, verstaita, toimistoja ja muita työtiloja. Käytössä olivat ns. pitkän tähtäyksen suunnittelu- ja vuosisuunnittelumallit. Molempien mallien mukaiset suunnitelmat hyväksyi ensin paikallinen johtoryhmä ja sitten vielä yhtiön ylin johto pääkonttorissa.

Asuinkiinteistöjen kunnossapito noudatti samaa kaavaa kuitenkin sillä erotuksella, että jokaisen asukkaan muuton yhteydessä tarkastettiin asunnon kunto.  Tarvittaessa asuntoon tehtiin pieniä korjauksia ja otettiin huomioon uuden asukkaan vaatimuksia.

Koska yhtiössä oli joka alan asiantuntemusta ja osaamista riittävästi, yksi tärkeimmistä tehtävistä oli korjausten suunnittelu ja aikataulutus. Sähkö- tai putkitöistä vastaavien päälliköiden kanssa piti sopia resurssien varaamisesta suhteessa kunnossapidon toteutuksesta vastaavaan rakennusryhmän työhön.

Voimalaitosalueen kiinteät asunnot olivat jo 1940-luvulla yleisen mittapuun mukaan korkeatasoisia ja rakenteiltaan moderneja, mihin pyrittiin myös varustelutasossa. Tilapäisissä puutaloissa ns. parakkialueella oli vaatimattomat puitteet kuten maaseudulla siihen aikaan yleensäkin. Tämän takia pian voimaloiden valmistuttua parakkialueita purettiin ja niiden tilalle rakennettiin kerros- ja rivitaloja ja jopa omakotitaloja.

Modernit kerrostalot Pyhäkoskella paransivat huomattavasti asumisolosuhteita 1960-luvulla. Taloja rakennettiin kuusi kappaletta ja kussakin oli kuusi tai seitsemän huoneistoa. Kuva: Fortum Oyj:n arkisto.

Aiemmin rakennettujen kivitalojen ”nykyajan mukavuudet” tulivat nyt näihin 1960-luvun taloihinkin. Asuntojen perusvarusteisiin kuuluivat jo 1950-luvulla vesikierto- tai sähkölämmitys, sisävessa suihkutiloineen ja kylpyammeineen, kellari, sähköliesi, jääkaappi ja puhelin. Saunatilat ja vaatteiden pesu, kuivaus ja mankelointi oli keskitetty erillisiin tiloihin asuinalueittain.

Puhelimet kuuluivat asuntojen vakiokalustoon jo melko varhain. Asuinalueilla oli omat puhelinverkot. Tietoliikenneyhteydet tulivat myöhemmin. Kuva: Fortum Oyj:n arkisto.

Sähkö tuli aluksi ilmaiseksi asuntoihin. Vedestä ei peritty maksua ja vuokra työsuhdeasunnoissa oli minimaalinen. Verottajan puututtua etuuksiin ruvettiin perimään nimellistä maksua kustakin etuudesta joskus 1960-luvulla. Saunoista ja pyykkitupien käytöstä ei edelleenkään peritty erillistä korvausta.

Asuntojen muuttokorjauksissa huomioitiin kalusteiden kunto, joka samalla päivitettiin. Uusi asukas sai esittää toiveensa, jos kalusto oli uusimisen tarpeessa. Esimerkiksi jos perheessä oli useita lapsia, voitiin antaa isompi jääkaappi. Joskus tämä meni liian pitkälle, kun wc-pytyn istuinrengas oli juuri uusittu uuteen muoviseen, niin asukas halusikin puisen, koska naapurilla oli jalopuinen. Muitakin rajankäyntejä tapahtui remonttien suhteen, mutta tietty taso haluttiin ainakin saavuttaa. Hyvä esimerkki oli tapettien valinta: yhtiön valikoimassa oli muutama keskihintainen tapettimalli, josta tuleva asukas sai valita mieleisensä. Samoin keittiön kaappien ovien värit olivat ”perinteisiä”.

Pällissä rakennettiin viihtyisiä paritaloja joen etelärannalle. Kuva: Fortum Oyj:n arkisto.

Kunnossapito 1960-luvulta vuosituhannen vaihteeseen

Alusta lähtien asunnot oli tehty erityisen huolella, niissä oli käytetty laadukkaita materiaaleja ja ne olivat uudenaikaisia. Kunnossapidolle ja korjauksille tämä asetti kovia haasteita. Tavoitteena oli laatutason säilyttäminen. Se onnistui, kun tekijät olivat usein tuolloin samoja kuin rakentajat eli rakennusryhmät suorittivat remontit. Tällöin ei laskettu - ainakin siltä tuntui töiden osalta - mitä korjaustyö maksaa. Pidettiin tärkeänä, että miehillä oli töitä. Ja olivathan paikat tuttuja kaikille tekijöille. Myös siivous ja tarvikkeiden kuljetustehtävät hoidettiin paikallisesti. Remonttien teko oli jollain tavalla sisäinen ”rakennusryhmän yksinoikeus”, johon eivät saaneet muut organisaatiossa puuttua. Ja totta vie, olihan ylläpidolla iso työllistävä vaikutus. Rakennusosasto pysyi näin ollen isona yksikkönä paikallisorganisaatiossa, ikään kuin varalta, jos vaikka vielä rakennettaisiin tuotantotiloja lisää. Uudisrakentaminen - kuten kerrostalot, rivitalot, seuratalo, paloasema - oli jo 1960-luvulla annettu kilpailutuksen perusteella eri urakoitsijoille.

Jokiyhtiössä puhalsivat 1970-luvun lopussa ja etenkin 80-luvulla uudet tuulet, jotka edellyttivät kaikessa kustannussäästöjä. Ruvettiin tekemään tarkempia kustannuslaskelmia ryhmittäin ja kohteittain. Tämä alkoi vaikuttamaan myös asuntojen remontteihin. Tämä tiesi asuntojen käyttäjille laajempia valinnan mahdollisuuksia monessa asiassa.

Kun öljylämmitys monella asuntoalueella vaihdettiin sähköön, tehtiin vanhimpiin rakennuksiin ”energiaremontteja” 1970- ja 80-luvulla. Samalla säästettiin taloja purkamiselta. Kuva: Fortum Oyj:n arkisto.

Sain vastuulleni vuonna 1973 vuokraustoiminnot, jolloin isännöintitoimen kautta pääsin seuraamaan asuinkiinteistöjen kaikkia kustannuksia, sekä tuloja että menoja. Suoritettuani isännöitsijätutkinnon sain hyviä vinkkejä kiinteistöjen kunnossapidosta ja kustannusten uudenlaisesta seurannasta.

Otettiin käyttöön kuntoselvitykset ja -tarkastukset, samoin remonttien ja kunnossapidon suunnittelu. Kustannusten seuranta ja sisäisten resurssien laaja käyttö paljasti, että kunnossapitoon laitetut rahat olivat mittavat. ”Olivathan kyseessä rakennushistoriallisesti merkittävät kiinteistöt”, perusteltiin. Ei voinut tehdä mitä sattuu. Ryhdyinkin kilpailuttamaan kunnossapitäjiä ”tarkalla seulalla” joka kolmas vuosi. Lopputulos oli, että normaalit huoneistoremontit voitiin teettää pääosin kolmen vuoden sopimuksella samalla ulkopuolisella yrityksellä tai yrittäjällä. Näin vaatimukset rakennusten arvon suhteenkin täyttyivät, kun tehtiin tarkat suunnitelmat ja urakkasopimukset remonteista, eikä automaattisesti toimittu vanhalla ”sapluunalla”. Kiinteistöjen ulkokuoren kunnossapito kuului rakennusosastolle, mutta myöhemmin sekin pääosin ulkoistettiin kilpailutuksen kautta.  

Tässä vaiheessa oli monella taholla herännyt tietoisuus ja mielenkiinto jokiyhtiön rakennuskannan todellisesta arvosta ja sen status kasvoi ajan myötä. Arkkitehtuuria ja sen liittymistä luontoon ja pohjoisen oloihin pidettiin erityisen laadukkaana ratkaisuna. Viranomaiset asettivat rakennuksille ja alueille suojeluvaatimuksia, jotka tuli ottaa tarkasti huomioon korjauksissa. Hyvä esimerkki oli erääseen taloon energiasäästön nimissä uusittava ulko-ovi. Yritin urakoitsijan kanssa etsiä valmistuotteista vanhan oven näköistä mallia. Vaihdoimme sen, mutta jonkun ajan päästä museovirasto otti yhteyttä ja halusi selvittää oven alkuperää. He tulivat katsomaan ja vaativat oven vaihtoa vanhaan tai tarkalleen samanlaiseen. Lopuksi se jouduttiin teettämään puusepällä käsityönä. Samoin kävi muutamien ikkunoiden ja jopa ulkomaalausten kohdalla.

Asuinalueiden rakennuksien ulkonäöstä ruvettiin pitämään tarkkaa huolta. Talon ulkomaalaus oli ohjeistettu, ikkunat ja ovet oli tarkasti määritetty. Kaupan hyllyilta ei saanut aina ”varaosia” näihin taloihin, mutta sisällä tekniikkaa uusittiin jatkuvasti. Kuva: Fortum Oyj:n arkisto.

Jo 1970-luvulla alkoivat asunnot uhkaavasti tyhjetä ja ennen niin vilkas kyläelämä hiipua. Myös lapsiperheet hävisivät kyläkuvasta. Henkilöstö rakensi ahkerasti uusia taloja lähikyliin. Ehdotin johdolle, että otetaan ”tarkasti harkittuja”, ulkopuolisia perheitä vuokralle Pyhäkoskelle ja Jylhämään. Näin lähti käyntiin laajamittainen vuokraustoiminta. Sitä hallitakseni tein aloitteen ensimmäisen ATK-vuokranhallintaohjelman hankkimisesta, joka oli uutta ja ihmeellistä siihen aikaan. Sen avulla yksin hoidin vuokrauksen ja vuokran laskutukset sekä kustannusseurannan. Osa johdosta aluksi epäili, että yksin sitä ei pysty hallitsemaan, mutta ääni muuttui myönteisemmäksi ensimmäisen vuoden jälkeen. Vuosituhannen vaihteen lähestyessä yhtiön asunnoista asui reilusti yli puolet ulkopuolisia perheitä ja elämä kylässä virisi jälleen. Asuntojen kunnossapito jatkui: vapautuva asunto katselmoitiin ja tehtiin tarvittavat remonttitoimenpiteet, vaikka asukasta ei välittömästi siihen ollutkaan tiedossa. Myös talotekniikkaa lisättiin vaatimusten mukaan.

Saunat olivat huoneistoista erillään. Ne oli sijoitettu usein joen rannalle. Saunojen lämmitys ja puhtaanapito hoidettiin yhtiön toimesta. Kuva: Fortum Oyj:n arkisto.

Jokiyhtiö luopuu asunnoista

2000-luvulla rakennukset pääsääntöisesti myytiin yksittäisille perheille tai yrityksille omistusasunnoiksi Pyhäkoskella, Pällissä (jo 1990-luvulla) ja Montassa. Samoin Utasella, Nuojualla ja Jylhämässä. Emäjoella Aittokosken asuntoalue purettiin ja Ämmänsaaren, Leppikosken ja Seitenoikean talot myytiin pois. Olen kuullut jälkeenpäin, että parhaassa kunnossa ovat Montan ja Nuojuan kiinteistöt ja osa Pyhäkosken taloista. Mutta kaikkia kiinteistöjä noilla alueilla pitäisi hoitaa pieteetillä.

Jos asuntoalueet halutaan säilyttää tuleville sukupolville arvostettuina kokonaisuuksina, mielestäni ei sovi se, että ”Leppiniemen ydinasuntoalueelle rakennetaan lupauksista huolimatta uusia, erinäköisiä ja -henkisiä moderneja asuintaloja. Ervin tarkoittama ja toteuttama miljöö olisi peruuttamattomasti pilalla”.

Lähteet

Tausta-aineistona on käytetty juhlakirjaa Vesivoimaa Oulujoesta 50 vuotta -sähköllä eteenpäin varten tehtyjä henkilöstöhaastatteluja (1989-1990)