Elämää Ontojoella

Sotkamon reitti lähtee Kuhmosta ja kulkee Kajaanin kautta Oulujokeen ja sieltä edelleen mereen. Vesi- ja kulkureittinä joki on ollut ratkaisevassa roolissa etenkin tervanpolton aikaan, kun joen varressa miltei jokaisen kylän kohdalla on poltettu tervaa. Minun mummoni on ollut muutaman kerran mukana tervasoudussa, kun tynnyreitä on soudettu Ontojoelta Ouluun saakka. Matka kesti reilun viikon, ja yötä oltiin milloin missäkin voimien mukaan. Vaativia koskia matkalla oli useita, joten mukana on ollut oikeat koskenlaskijat, jotka ovat tienneet ja oppineet jokaisen kiven matkan varrelta.

Perheemme muutti sodan jälkeen Ontojoelle Kurkivaara -nimisestä paikasta. Isäni alkoi raivaamaan meille tilaa saaneelleen kahden hehtaarin rintamamiestontille. Ontojoen kylä on lähtenyt alkuunsa siitä, kun sotamiehet ovat saaneet alueelta tontteja ja rakentaneet sinne tilojaan ja raivanneet peltojaan omin käsin. Elämä on alkanut viriämään siitä. Puolet kylän väestöstä olivat evakkoja Karjalasta ja puolet olivat kainuulaisia. Ihmiset ovat yksissä tuumin auttaneet toisiaan. Siirtolaisia oudoksuttiin hiukan aluksi, sillä heidän murrettaan ei tahtonut ymmärtää. He kuitenkin aina hyväntahtoisesti selittivät, mitä tarkoittivat sanoillaan. Karjalaiset olivat tottuneet kalastamaan eri tavalla kotiseuduillaan, ja kun saimme tietoon, että he kaipasivat kalaruokaa, viritimme jokeen haukikoukkuja ja katiskoja. Myimme saaliimme karjalaisille ja he tulivat meille tutuiksi, kun halusivat ostaa kalasaaliita uudelleen ja uudelleen. Karjalaiset olivat hyvin vieraanvaraisia, ja kutsuivat meidät usein teelle ja syömään piirakoita.

Sodan jälkeen tarvittiin paljon sähkövoimaa sahoja ja muuta teollisuutta varten. Kallioisen voimalan rakentaminen oli siis tärkeä ja iso projekti. Täytyi avata uusi vesiväylä, johon voimala rakennettiin. Rakentaminen työllisti koko kylän väen, ja työntekijöitä tuli myös muualta Ontojoelle. Isäni velikin muutti Ruotsista perheineen, jotta pääsi voimalalle töihin. Majoituspaikkoja ei tuolloin ollut, joten he asuivat luonamme. Jaoimme rintamamiestalon keskenämme siten, että toisessa huoneessa oli vuokralla setäni perhe, ja meidän perheemme asui pirtin puolella. Sopu sijaa antoi. Rakennustyöt toivat tullessaan uusia ihmeellisiä koneita. Osa kyläläisistäkin hankki kuorma-autoja maamassojen ajoa varten. Kallion läpi porattiin uusi leveä väylä vedelle ja sivuhaara tukittiin luukulla. Patoa rakennettaessa kylän pelloilta haettiin isot kivet raaka-aineiksi, joka oli meillekin helpotus. Pääsimme viljelemään kivettömille pelloille muun muassa kauraa ja ohraa. Oli mahtavaa katsoa, miten voimalaitos nousi. Työmaalla ei tosin ollut suotavaa olla, sillä siellä oli vaarallista.

Työmaalta saadut räjäytyslangat olivat pienien poikien suosiossa, sillä niistä punottiin muun muassa avaimenperiä. Olin eräänä päivänä menossa hakemaan työmaaporarina toimineelta sedältäni lankoja. Näin kuitenkin matkalla isäni, joka oli betoniasemalla betonimyllärinä. Hän pyysi minua käymään hänelle kaupasta juomista ennen kuin menen tapaamaan setääni. Kun astuin kaupasta ulos, kuorma-auto ajoi kovaa vauhtia kyydissään työmaapoliisi ja sairaanhoitaja. Isäni veli oli porannut uutta reikää kallion räjäytysreikään, kun yksi dynamiittipanos oli jäänyt suutariksi ja räjähti poran sattuessa siihen. Kuorma-auto oli viemässä setääni Kajaaniin, mutta hän menehtyi matkalla. Menetys oli suuri ja setäni nuorikko muutti poikansa kanssa takaisin Ruotsiin.

Rakentaminen toi kylälle kolme kauppaa ja postin. Kylä laajeni ja uusia lapsia syntyi. Ontojoen kansakoulussa oli kolme isoa luokkaa ja kaksi opettajaa. Kylälle raivattiin myös pesäpallokenttä ja Ontojoen joukkue pelasi Sotkamon Jymyn alasarjassa. Työväen talo Moskovassa järjestettiin tansseja ja elokuvia. Etenkin Pekka Puupää -elokuvat olivat suosittuja, ja ilmoitus elokuvasta tuli viikkoa ennen. Elokuvannäyttäjät olivat kiertäviä, ja esiintymässä kävi myös pieniä teattereita, joissa näytteli oikeita näyttelijöitä. Tanssien aikaan penkit siirrettiin pihalle ja grammari laitettiin soimaan. Poikasina kävimme salaa talolla harjoittelemassa tanssimista, kun paikalla ei ollut muita. Menimme avaimella sisään ja laitoimme päälle vain huomaamattomat valot, ettei meitä huomattaisi, ja aloimme harjoitella. Kerran menin töihin uittoon ja kerroin työkavereilleni, että kävin viikonloppuna Moskovassa tansseissa. Äijät ihmettelivät, kuinka olin niin kauaksi lähtenyt tansseihin.

Yhteisöllisyys oli Ontojoella kaikki kaikessa. Kun sodan jälkeen oli pula miltei kaikesta, auttoivat kyläläiset toisiaan ja lainasivat tavaroitaan. Se, joka sai traktorin, teki koko kylän traktorityöt. Yhteisöllisyys kasvoi koko ajan, kun lapset tutustuivat koulussa. Jos jollekin sattui onnettomuus, kaikki auttoivat selviämään siitä. Työssään isäni leikkasi auki puukolla 50 kilon säkkejä, joiden sisällä oli hienoa sementtiä. Sementti pudotettiin betonimyllyyn, ja joka paikka täyttyi sementtipölyä. Tuohon aikaan ei käytetty minkäänlaisia hengityssuojaimia, joten isäni joutui hengittämään sementin pölyä. Lopulta pöly oli mennyt keuhkoihin, ja isäni sairastui keuhkosyöpään. Hän menehtyi, ja minä jouduin vanhimpana poikana ottamaan vastuun perheestä. Minun täytyi 14-vuotiaana opetella kaikki maatalontyöt, kuten kauran kylvöt, perunoiden istutus ja eläinten teurastaminen. Kuitenkin yhteisö auttoi meitä. Työmaiden työnjohtajat antoivat minulle ja siskolleni pöllipalstan toiselta puolelta jokea. Aloimme siskoni kanssa tekemään pöllejä isältä jääneellä melkein uudella moottorisahalla. Talvella menin kysymää töitä tietyömaalta. Koska alaikäistä ei tuolloin ollut laillista palkata, sanoivat kylän miehet ottavansa minusta vastuun, jos jotain tapahtuisi. Pääsin työmaalle töihin vaaitsemaan ja kepittämään linjoja.

Voimalaitostyömaan lisäksi myös puunerottelu toi alueelle työntekijöitä ympäri Suomea ja työllisti yli sata henkeä. Erottelu tapahtui Kallioisen alapuolella, johon puut tulivat irtouittona. Siellä puut eroteltiin eri omistajille lyömällä niiden päähän merkit. Osa työntekijöistä oli opiskelijoita, ja onpa Urho Kekkonenkin aikoinaan ollut uitossa Ontojoella. Hänen raapustamansa nimikirjaimet ovat yhä kaiverrettuna vanhan viljamakasiinin ovessa. Itse olin uitossa viisi kesää. Uittoyhtiön sauna oli vapaassa käytössämme, ja laitoimme sen ruokatunnillakin lämpenemään. Myös yövuorosta pois tullessa kävimme aamulla saunomassa. Erottelu virkisti kylää, ja toi sinne nuoria. Miesten ja naisten kämpät olivat erikseen, mutta työntekijät tapasivat toisiaan ja jutustelivat rannoilla ruokatuntien aikana.

Kosket harmittavasti hävisivät rakennusten myötä, ja alussa tuntui hirveältä, että hienot kalavedet olivat pilaantuneet ja luonnollinen taimen- ja harjuskanta kuihtuivat pois. Myöhemmin kanta on kuitenkin elpynyt, ja nyt joesta saa muuta kalaa. Voimalaitoksen rakennusaikana kehitys oli nopeaa ja kylä kasvoi silmissä. Voimalaitoksen valmistuttua ihmiset, jotka olivat hankkineet talon ja tontin, jäivät asumaan alueelle. Osa pääsi voimalaitokselle töihinkin. Olen toiminut reilu kymmenen vuotta kalastuksenvalvojana tällä jokiosuudella, ja käyn silloin tällöin katsomassa kalastajilta luvat. Kolme vuotta sitten ostin keskeltä jokea saaren, jossa on pieni mökki. Paikka on rauhallinen ja sinne voi mennä nauttimaan ilta-auringosta. Nykyisin Ontojoen väestö on vanhentunutta, ja suuri osa entisistä asukkaista on muuttanut alueelta pois. Vietän yhä kesät kotipaikallani ja hoidan puutarhaani. Vaikka maatalous ja tilat ovat nykyisin hyvin pieniä, ovat ihmiset täällä onnellisia.