Urheilijapojan elämää voimalaitoksen valoissa

Olen syntynyt Katermassa samana vuonna, kun voimalaitos valmistui. Perheemme asui Kajaani Oy:n voimalaitoshenkilökunnan asuntotalossa, joka oli vanha maalaistalo nimeltään Piiraala. Kun olin 8-vuotias isäni meni Kallioisen voimalaitokselle koneenhoitajaksi ja muutimme Kallioisen voimalaitosalueelle. Asuinalueella oli neljä miltei samanlaista taloa noin sadan metrin päässä joen rannasta. Talot olivat Eino Pitkäsen suunnittelemia ja niissä oli kaksi asuinkerrosta ja ullakko, jonne pääsi tikapuita pitkin ulkopuolelta. Talossa oli sähköt ja sisä-wc, mutta rannassa oli yhteinen sauna kaikille alueen asukkaille.

Alueella ei tuolloin asunut saman ikäisiä poikia, joten kavereiden luo piti mennä muutamien kilometrien päähän. Kotimme kohdalla joen jäätyminen riippui voimalaitosveden virtaamisesta. Kun talvisin kuljin kavereideni luokse joen ylitse potkurilla, saattoi joki olla menomatkalla jäässä, mutta tulomatkalla sulana. Leikimme paljon piilosta ja muistan, kun kerran pimeällä piilouduin kaatuneen kuusen juurien muodostamaan onkaloon. Kavereilla meni kauan löytää minut. Eräällä toisella kerralla kaivoin itselleni maahan haudan, jonka naamioin. Kuitenkin pikkusiskoni näki minut rakentamassa piiloa, ja kertoi muille minun olevan siellä. Kesäisin kävimme ongella ja talvisin hiihdimme. Voimalaitosalueella oli hyvät olosuhteet hiihtämiseen ja ympäristö oli valaistu. Teimme myös puusta hyppyrimäen padolle. Jotta saimme hyppyyn tarpeeksi vauhtia, oli hyppyripöytä asetettava padon alaosaan. Tästä syystä hypyt menivät usein tasaiselle, mutta kukaan ei muistaakseni loukkaantunut hyppyrimäessä. Kerran siskoni kaatui ja hänen suksensa meni sulaan kanavaan. Koska kyseessä oli puusuksi, saimme haettua kelluvan suksen veneellä takaisin. Vesistö oli mielenkiintoinen, mutta joskus myös vaarallinen. Muutaman kerran olen lapsena rannassa pudonnut jäihin.

Nuorena voimalaitosalueella asuminen opetti itsenäisyyteen. Kävin paljon pitkillä hiihto- ja pyöräretkillä itsekseni. Neljännen luokan jälkeen lähdin oppikouluun Sotkamoon. Ensimmäiset kaksi vuotta kuljin kouluun kotoa, jonka jälkeen olin viikot koulukortteerissa ja huolehdin itsestäni. Nuorena harrastin paljon urheilua ja olin partiossa. Osallistuin usein Sotkamon kunnan kesäleireille, ja toimin siellä myös isosena. Uitossa olin ensimmäistä kertaa töissä 14-vuotiaana. Puut oli merkitty yhtiön mukaan. Muistaakseni kolmiolla merkityt puut menivät Kajaaniin Kajaani Oy:lle ja O-kirjaimella merkityt Ouluyhtiölle.  Työ oli nuorelle raskasta ja sitä tehtiin kolmessa vuorossa. Jos työt alkoivat illalla kello 22 ja loppuivat aamulla kello 6, ei silloin pystynyt vapaa-ajalla tekemään muuta kuin syömään ja nukkumaan työvuorojen välissä. Uitto työllisti paljon ihmisiä ja esimerkiksi opiskelijoita tuli paljon ympäri Suomea töihin Ontojoelle. He majoittuivat parakeissa ja kyläläisten taloissa tai kulkivat parin kymmenen kilometrin päästä töissä.  

Pekka Jaakolan koti Ontojoella 1966. Kuva: Pekka Jaakolan yksityisarkisto.

Meitä oli Kallioisessa pieni porukka, eikä asukasyhdistyksiä tai toimikuntia ollut. Nuorena kuuluin paikalliseen metsästysseuraan, jonka nimi oli muistaakseni Kallioisen Erästäjät. Mieleen on jäänyt, kun saimme kerran yhdestä pesästä 11 kettua. Ontojoen kylällä oli Moskova-niminen työväentalo, jossa näytettiin elokuvia ja järjestettiin tansseja. Meillä oli myös oma pesäpallojoukkue, Ontojoen Viri, joka oli aikanaan Sotkamon toiseksi paras lajissaan. Uiton mukana alueelle tuli taitavia pesäpallonpelaajia ympäri Suomea, jotka pelasivat joukkueessa kesäisin.

Olen kuullut isältäni paljon tarinoita voimalaitokseen liittyen, ja hän on myös kirjoittanut muistojaan ylös. Kerran voimalaitokseen iski salama, joka johti voimalaitoksen generaattorin palamiseen. Tapauksesta ei kerrottu ulkopuolisille, sillä se tuli taloudellisesti kalliiksi. Luulen, että juuri samaiseen tapaukseen liittyy, kun eräs kyläläinen poika pelästyi voimalaitoksesta lentäneitä ikkunaruutuja, eikä uskaltanut mennä laitoksen ohi. Olen myös kuullut, että Koivukosken voimalaitoksella miehet ovat pilkkineet kaloja lattian läpi. Huhu kertoo, että sieltä kalat nähtiin hyvin, eivätkä ne päässeet eteenpäin seinän ja korkeuserojen takia. Lohen nousu loppui tällä alueella, kun Ämmäkosken voimalaitos rakennettiin Kajaaniin. Ukkini muisteli, että suunnilleen vuonna 1907 on täältä kalastettu viimeisiä lohia verkoilla.

Aikuisena hankin oman kanootin, jolla liikuin paljon Oulujoen vesistössä. Olen myös kerran toiminut oppaana ’Suomi meloo’ -tapahtumassa, jossa opastin melojia Kaitainsalmelta Sotkamon Hiukkaan. Kerroin matkalla ympärillä meloville Sotkamon historiasta. Olen eläkkeelle jäätyäni kouluttautunut erä-, luonto- ja matkailuoppaaksi. Olen opastanut turistiryhmiä myös voimalaitosten alueilla, ja kertonut heille voimalaitosten historiasta. Ryhmiä on ollut niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Opastuksillani esitän ihmisille tietokilpailukysymyksen, joka kuuluu näin: ”Täällä valmistetaan sellaista tuotetta, jota kaikki tarvitsevat, mutta sitä ei voi yhtään varastoida. Mikä tämä tuote on?” Vastaus on tietenkin sähkö, mitä voimalaitokset tuottavat, mutta mitä ei varastoida.