Takaisin

Matkalla Kokkovaaraan

Mieleeni on jäänyt kaksi vahvaa muistoa Seitenoikean voimalaitoksesta. Toinen muistoista sijoittuu aikaan ennen voimalaitosta ja toinen voimalaitoksen rakentamisaikaan.

Asuimme perheemme kanssa Hyrynsalmen rautatieaseman parakeissa, kun olin lapsi. Parakit olivat saksalais-suomalaisen Polar Oy:n rakennuttamia, eikä niitä oltu poltettu sodan aikana, kuten muuta Hyrynsalmen ympäristöä. Parakkirakennukset olivat sen aikaisen tielaitoksen, TVH:n, hallussa ja toimivat työntekijöiden asuntoina. Eräänä talvipäivänä äitini veljen vaimo Kaija tuli poikansa Oivan kanssa käymään meillä, ja jostain syystä sain lähteä heidän hevoskyydillään Kokkovaaraan äitini kotipaikalle. Oli pimeä pakkasilta, ja muistan kirkkaan tähtitaivaan ja kuutamon. Rekireitti meni Emäjoen vartta, ja koski jymysi ja höyrysi pakkasessa.  Hevonen jolkotteli edellämme kello kilkuttaen ja Kaija ohjasi rekeämme. Istuimme Oivan kanssa rekivällyjen suojassa. Olo oli lämmin ja turvallinen. Katsella killistelin tähtitaivasta ja kuutamoa hevosen kellon kilkatus taustallani, ja olin uppoutuneena lapsen mielikuvamaailmaan. Muistan edelleen ajatelleeni, kuinka pieni poika olen verrattuna suureen, jymyävään koskeen, jossa oli jonkinlaista julmuutta. Vieläkin muistan reen tunnelman tuona kirkkaana pakkasiltana.

Toinen muistoni koskee niin ikään matkaa Kokkovaaraan. Lähdimme mummoni kanssa lättähatulla Hyrynsalmen rautatieasemalta ja jäimme pois Karppilan seisakkeella, joka sijaitsi Seitenoikean voimalaitoksen läheisyydessä. Rakennustyöt olivat tuolloin jo alkaneet, ja kosken yli pääsi pengertietä ja rakennussiltaa pitkin. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun olen nähnyt kaavinvaunuja. Minusta ne olivat hienoja. Tuohon aikaan ihmiset eivät olleet kuulleet, mitä sana ”linja” tarkoittaa, ja Kokkovaaraankin oli jo hakattu aukeaksi alue, johon sähkölinjan oli tarkoitus tulla. Muistan, kun mummoni sanoi minulle, että mennään tuota ”niljaa” pitkin. Kiipesimme sitten vaaralle ”niljaa” pitkin, kun linja taipui nilja. Ennen voimalaitosta kulkeminen joen yli tapahtui siten, että aikuiset huusivat venettä alasuvannolla. Toisella puolella olevasta Oilingin talosta tuli sitten joku hakemaan veneellä ihmiset joen yli.

- Raimo Karppisen tarina, kirjoittanut haastattelun perusteella HuK Salla Marjakangas