Räjäytystöitä Utajärvellä
Olen syntynyt ja kasvanut jokirannalla noin neljän kilometrin päässä Utajärven keskustasta. Isäni oli voimalaitosten rakennustyömailla automiehenä, ja olen seurannut hyvinkin tarkkaan niiden rakentamisaikaa. Olin paljon isäni kyydissä, koska en tuolloin ollut vielä kouluikäinen. Tutuiksi tulivat Jylhämän, Nuojuan, Utasen ja Pällin työmaat. Utajärvellä joki halkaistiin kahtia Merilään asti laittamalla sen keskelle penkkatie. Alakanavan rakentaminen oli valtava projekti, eikä miesmenetyksiltäkään vältytty. Lapsuudesta muistan, kuinka mustat autot alkoivat liikkumaan kylällä, ja jokiyhtiön herrat yrittivät lunastaa ja painostaa vesioikeuksia emänniltä miesten lähdettyä töihin. Mieleen on jäänyt kyyneleistä kostuneet esiliinan helmat tuolta ajalta.
Lapsuudenkotini oli maapaikka, jossa oli metsää ja viisi lehmää. Ensimmäisenä talvena, kun voimalaitosta rakennettiin, pumpattiin joki tyhjäksi. Kaivomme kuivui ja vettä kuljetettiin meille sinä talvena paloautolla. Seuraavana talvena kauneuskanavaan saatiin vettä, ja sen pohjaan upotetusta vesijohdosta saimme vetemme. Kesällä kuivaksi pumpatusta joesta kävimme syöntikalaa pienistä lämpäreistä, joihin isot kalat olivat jääneet. Keräsimme myös simpukoita paperipussiin ja kielloista huolimatta piilotimme ne pihallemme. Emännät eivät olleet iloisia, kun simpukat alkoivat haisemaan pusseissa.
Kalassa kävin paljon, ja muistan, että uistelin kävelemällä kanavanreunaa vavassa vain uistin. Harvoin tarvitsi tehdä tyhjää reissua, sillä haukia tuli aina. Tuohon aikaan ei ollut telkkareita eikä muita, ja lapset kokoontuivat yhteen urheilemaan. Talvella hiihdettiin ja hypättiin mäkeä. Meillä oli Alakylässä hyppyrimäki, jonka mäkiennätys oli 24 metriä. Se oli melkoinen nyppylä, joka oli rakennettu kaksiosaiseen penkkaan siten, että toisella puolella tietä oli hyppyrinokka, josta hypättiin tien yli toiselle puolelle. Pariin otteeseen mäki työnnettiin nurin maisemointeja tehdessä. Toisella kerralla maksettiin kuitenkin satasen korvaukset, ja taisi pojat syödä karkkinsa niillä rahoilla. Joskus hyppäsimme mäkeä neljään saakka aamulla, sillä kuutamo oli hyvä. Kouluun mentiin sitten yhdeksäksi.
Räjäytystöiden alettua jouduimme lähtemään aina keskiyöllä ampuja pakoon. Miehet tulivat laittamaan ikkunoihin luukkuja, ja herättivät samalla talonväen. Meillä oli noin 400 metrin päässä suoja, johon menimme räjäytyksien ajaksi. Joskus sinnekin lenteli pieniä kivenmurusia. Kerran naapurimme olivat heinänteossa toisaalla, eivätkä kerenneet viedä vasikoita turvaan räjäytysten ajaksi. Yksi vasikka kuoli, kun sen päälle lensi kivi. Muita eläinvaurioita ei aikanamme alueella käynyt. Räjäytykset etenivät hitaasti, ja meidän seudullamme ne kestivät yhden kesän. Räjäytysten ohella rakennusvaiheesta mieleen jäivät tietenkin isot koneet, Marionit ja Pisarukset. Joesta kaivettu maa-aines vietiin Saviniemen murskaamoon, jossa valmistettu sepeli on tietääkseni rautateillä ja Oulun kaupungissa.
Rakennustyöt toivat alueelle valtavasti töitä ja sitä mukaa ihmisiä ympäri Suomea. Kylän toiminta vilkastui, ja mukana tuli muun muassa kauppa ja uusia leipomoita. Joukossa oli myös urheilumiehiä, ja Utajärvelle syntyi kaksi Suomen mestaruussarjassa pelannutta pesäpallojoukkuetta. Kylällä oli urheilukenttä ja siellä järjestettiin urheilutapahtumia, joissa kävi Suomen huippujakin kisaamassa. Lajikirjo oli iso näin pienellä paikalla. Itse olin mukana pesäpallohommissa ja juoksin kilpaa. Oikeastaan silloin harrastettiin kaikkia lajeja, eikä erikoistuttu mihinkään tiettyyn lajiin. Kun rakennusaika alkoi hiipumaan, lähti osa rakentajista Kemijoelle ja Tulomaallekin.
Ennen voimalaitosta kuljimme joen yli usein veneellä. Joskus joki oli niin täynnä uiton puuta, ettei sen yli tahtonut päästä. Puita piti työnnellä sauvalla pois tieltä. Muistan kun uiton hännät tulivat, ja meidän rannassamme oli haminapaikka. Siihen tuli nuotiolle uittoemäntä laittamaan ruokaa ja kahvia uittoväelle, ja häntä siinä seurattiin. Aikoinaan joki oli myös tärkeä kalastusjoki ja lohenuistelijat kulkivat alueella. Kerran eräät kalastajat antoivat isälleni ja sedälleni uistimen, samalla kieltäen jyrkästi, ettei uistinta saisi pitää vedessä keskijoella. Pojat eivät olleet tätä muistaneet, ja uistimeen oli tarttunut suuri lohi, joka vei uistimen mennessään.
Lohijoen menetystä on paljon surkuteltu jälkeenpäin, mutta toi rakentaminen jotain hyvääkin. Nuorena penkkatiet olivat hyviä mopoilu- ja pyöräilyreittejä ja onkimassa kävimme alakanavalla ja kauneusaltailla. Joki on yhdistänyt tämän alueen ihmisiä ja antanut yhteisiä keskustelun- ja ihmetyksenaiheita kyläläisille.