Porjus

Vuonna 1910 eduskunta päätti rakentaa vesivoimalan Porjukseen. Voimala rakennettaisiin malmiradan sähköistämiseksi. Tarkoitus oli myös kokeilla, oliko sähkövetureilla tulevaisuutta Ruotsissa, mistä oli tuleva menestys.

Ensimmäinen rakentamiseen liittyvä ongelma oli kuljetuskysymys. Porjus sijaitsi tiettömällä seudulla ja lähin rautatie sijaitsi Jällivaarassa 50 kilometrin päässä. Rautatietä oltiin jo rakentamassa, mutta voimalarakentaminen ei voinut odottaa sen valmistumista. Sen vuoksi työntekijät joutuivat kantamaan kaikki tarvikkeet Porjuksen rakennukselle Jällivaarasta. Matka kulki paikoin pitkospuita pitkin, mutta vaellus oli raskasta, erityisesti kuorman ollessa selässä usein runsaat 50 kg, mutta se saattoi painaa myös lähes 100 kg. Tällä tavoin kannettiin yli 5 tonnia varusteita metsien ja soiden kautta kantajan saadessa 50 äyriä kilolta palkakseen.

Porjuksen voimalaitos oli Ruotsin ensimmäinen, jossa konesali oli maan alla kokonaista 50 metriä. Se oli siihen aikaan maailman suurin maanalainen voimalaitos, mikä herätti myös ulkomailla teknikoiden huomion. Voimalaitoksen alkuperäinen pato oli rakennettaessa maan suurin. Työ alkoi vuoden 1914 lopussa, ja sitä jatkettiin suuremmalla ja pienemmällä teholla aina vuoteen 1924.

Porjuksen ensimmäinen rakennusvaihe oli valmis 1915, jolloin siinä oli neljä aggregaattia. Vuosina 1917-1920 otettiin kaksi uutta aggregaattia käyttöön ja 1927-31 yksi lisää. 1940-luvulla rakennusta täydennettiin kahdella muulla aggregaatilla. Kyseisellä kytkentärakennuksella, sitä kutsuttiin myös nimellä "Templet i ödemarken" (Erämaatemppeli), on monumentaalinen ulkomuoto, jossa perusta on graniittia, julkisivu punaista puuta ja tornissa kultainen kruunu. Porjus kuvastaa voimalaitosteollisuuden varhaisia kunniakkaita vaiheita, mutta myös uudisrakentajayhteisön ehtoja. Sisätilat muotoiltiin yhtä huolellisesti, ja ne saivat kauniita yksityiskohtia, joissa ohjauspöytä ja välinetaulu olivat marmoria. Rakennuksen piirsi Erik Josephsson (1864-1929).

Voimalan hyödyntämiseen liittyvä tekniikka kehittyi nopeasti. Porjuksen kahden rakentamisvaiheen jälkeen vanha voimala korvattiin 1975 uudella laitoksella, joka sijoitettiin muutaman sadan metrin päähän joen ylävirtaan. Uudella rakennetulla voimalaitoksella oli uudet poistovesitunnelit ja uusi kivitäytteinen pato. Kahdella suurella aggregaatilla on kaikkiaan 465 MW:n teho, mikä on kymmenen kertaa enemmän kuin mitä vanha voimala saattoi tuottaa. Tämän tehon ansiosta myös Porjus oli Ruotsin kolmanneksi suurin vesivoimala. Voimalan konesali sijaitsee 30 metriä maanpinnan alapuolella.

Porjuksen yhdyskunta syntyi yhdessä voimalarakentamisen kanssa, ja voimayhtiö tuotti asunnot. Asemakaava vuodelta 1917 on Ruotsin järjestelmällisimmin toteutettu. Voimayhteisöä kuvasti toiminnan eriyttäminen ja puutarhaihanne. Porjuksen yhdyskunnasta tuli pysyvämpi kuin mitä Vattenfall oli arvioinut. Tämä johtui siitä, että Porjuksesta tuli kahden tulevan rakentamisen perusta, nimittäin Suorvan patorakentamisen 1919-1923 sekä Harsprångetin rakentamisen 1919-1922.

Kun uusi Porjuksen voimalaitos 1972-82 piti rakentaa, syntyi jälleen yhdyskunta rakennusyhdyskuntana seuraavaksi 10 vuodeksi, ja sekin toimi silloin Harsprångetin täydennysrakentamisen perustana.

Täältä voit lukea tarinoita vesivoimaloihin liittyen. Onko sinulla tarinoita tai muistoja vesivoimaloista? Jaa ne kanssamme! Voit lähettää meille tarinasi, vaikka et haluaisi sitä julkaistavaksi nettisivuilla. Kaikki tarinat ovat tervetulleita ja ne julkaistaan kertojan suostumuksella.

Näytä lisää tarinoita