Ontojoen monet vaiheet
Minun ympäristöni on syrjäinen maaseutuympäristö luonnon keskellä. Pieni peltotilkku, suuri metsä, kotilampi ja Ontojoki muodostavat maisemallisen taustani. Olen 13. polven Kainuulainen, ja esi-isäni ovat aina olleet kalapaikkojen asukkaina. Lapsuudessani elettiin paljolti vielä luontaistaloudessa. Äitini ja isäni olivat pienviljelijöitä ja elämämme oli pienimuotoista. Olen perheemme esikoinen, ja pääsin osallistumaan kaikenlaisiin hommiin jo pienestä pitäen. Onkiminen oli minulle mieleistä, ja äitini pyysi minua käymään onkimassa kalat kalakukkoihin. Pihasta ei tarvinnut mennä kuin 100 metriä, kun pääsi jo ahven- ja säyneapajille.
Lapsuudessa vapaa-ajalla vaelsimme paljon luonnossa. Sunnuntaisin kun isät lepäsivät ja äidit huolehtivat ruuasta ja karjasta saimme roijata ympäri metsiä kavereiden kanssa. Etenkin hankiaikana saatoimme mennä hyvinkin kauas. Kalastus oli melkein puoliksi lapsuusajan työtä, sillä hankimme siten tavallaan elantoa, jolla oli suuri merkitys. Myös metsästys ja urheilu olivat paljon mukana elämässä lapsena ja nuorena. Heti kun lumet sulivat, teimme seiväshyppytelineet ja hyppäsimme seivästä. Olin isäni mukana monissa hommissa. Mieleeni on jäänyt etenkin kerta, kun olimme veljeni kanssa isän mukana parkuu-urakassa Pitkänkosken kupeessa aurinkoisena hankiaamuna. Minä olin 9-vuotias ja veljeni 6-vuotias. Parkkasin päivän aikana 72 pölliä ja veljeni 11, jonka jälkeen hän väsähti ja nukkui havujen päällä. Oli todella mukava tunne työskennellä kotiväen miesporukassa. Tuo päivä antoi minulle oikeastaan perustan sille, kuinka mukava on tehdä töitä talkoilla ja puhaltaa yhteen hiileen. Fyysinen kunto, havaintokyky ja luonnontuntemus ovat rikkautta, jonka minun sukupolveni on saanut täällä Kainuun maaseutukylillä luonnostaan. Luonto tuli hyvin tutuksi työn ja harrastusten kautta.
Kylä oli yhteisö. Sotien jälkeen yhteishenki oli hyvin vahva, mutta vähitellen alkoi tulla poliittinen kahtiajako Suomen maaseudulle. Kahtiajako näkyi lähinnä sillä tavalla, että maalaisliittolaiset ja vasemmistolaiset rakensivat omat urheilukenttänsä kylälle. Naisilla oli omat ompeluseurat, emäntien tarinaillat ja sukankutomistapahtumat. Miehillä taas oli sunnuntaisen turinatuokiot, joita pidettiin monesti myös minun kotonani. Kylän veteraanit kokoontuivat muistelemaan sota-ajan asioita, joista ei lapsille puhuttu. Sota oli yhdistänyt kylän miespuolisen väestön, sillä he olivat taistelleet yksissä Kuhmon ja Rukajärvellä suunnilla.
Isäni oli Kallioisen voimalaitostyömaalla alusta loppuun sekatyömiehenä, ja työskenteli myös Katerman voimalalla 40-luvun lopussa. Katerman voimala rakennettiin paljolti lihasvoimalla, sillä kaivinkoneet ja maansiirtoautot tulivat Ontojoelle vasta Kallioisen voimalan rakentamisaikana. Olen itse nähnyt voimalaitoksen rakentamisen hyvin läheltä. Kävimme katsomassa työmaata usein, ja rakentaminen vaikutti hyvin suuren maailman tyyliltä. Meidänkin kamarissamme oli rakennusaikoina usein vuokralainen. Eräs vastavihitty pariskunta nukkui hetekan puolikkaassa. Vaimo oli töissä voimalaitostyömaan ruokalassa ja mies ajoi amerikkalaista kauhakuormaajaa, Tornapullia.
Isä ei aina joutanut töiltään katiskoille, joten olin usein Pykälän vanhana Laurin mukana kokemassa katiskoita. Kallioisen koski oli mahtavan tuntuinen ja hieman pelottava. Muistan edelleen hyvin sen huhtikuun päivän, kun voimalaitos sulki veden. Vuosi oli 57 ja ajelimme sunnuntaina pyörillä voimalaitoksen alueella. Näimme, kuinka suuri joukko isoja taimenia pyöriskeli voimalaitoksen yläpuolella Välpässä. Tunsin lohikaloja kohtaan sekä sääliä, että saalistajan himoa. Sääli oli se, että kalat joutuivat vankilaan, eivätkä päässeet enää Syynäskoskille.
Voimalaitosten rakentaminen oli alueelle todella suuri muutos. Jo uitto ja erottelutyömaa olivat tuoneet mukanaan uutta aikaa ja muutosta kahdeksan tuntisen työpäivän ja säännöllisen työajan muodossa. Itselleni vesivoimarakentaminen toi suuren maailman ja talouden läsnä olevaksi, sillä aiemmin elimme metsän ja maatalouden varassa. Osallistuimme isäni kanssa voimalaitoksen rakentamiseen siten, että raivasimme allaspohjia kesällä 56 Pitkäsuvannon alueella. Raivasimme katajat ja pajut ja poltimme ne syksyllä. Kun vesi nousi varvikkoon, tuli paikasta erinomainen kalapaikka, jossa säyne ja hauki lisääntyivät runsaasti. Kävimme yhtenä aamuna 60-luvun taitteessa velipojan kanssa siellä kalassa, ja saimme muutaman tunnin sisällä 36 haukea.
Ennen voimalaitoksia jokea oli jo käsitelty useita kertoja. Ruotsin vallan alla se on toiminut sotatienä ja asutuksen reittinä, ja jo tuolloin joesta, ja Katerman ja Kallioisen koskista, on yritetty poistaa pahimpia kiviä. Tervanlaskun ollessa kiihkeimmillään 1800-luvun lopussa Ontojoen koskiin rakennettiin kiertoreittejä eli möljiä. Suituan ja Kallioisen kosket olivat pahimmat laskettavat, eikä niitä voitu laskea kuin viiden tynnyrin tervalastilla ennen suurta perkausta, joka tapahtui 1860-luvulla. Myös rautaruukkien rakentaminen oli voimissaan vielä 1800-luvun loppuvuosina, ja Siikakoskeenkin oli tarkoitus rakentaa rautaruukki. Pohjatöitä ruukkia varten oli jo tehty, mutta Saksassa keksitty Haber-Bosch raudanjalostusmenetelmä romahdutti ruukkien rakentamisen Pohjolassa kokonaan. Myös uitto on muokannut jokea, ja nippu-uittoon siirryttäessä vuonna 72 ruopattiin Maihnuankoski ja Kypäräisenkoski. Ontojoki on siis kokenut monia muutoksia ja kulkijoita. Siihen on hukkunut monta miestä ja rikkoutunut useita tervalasteja.
Ontojoella oli uiton erottelutyömaa vuodesta 39 vuoteen 72. Minäkin olin erottelussa töissä 50-luvun lopun ja 60-luvun taitteessa neljänä kesänä. Ensimmäisen kerran olin uitossa Kallioisen voimalaitoksella, jossa puut uitettiin tukkiränniä pitkin alapuolelle. Olin solimassa pöllejä ja tukkeja alamäkeen ja tukkiränniin. Seuraavana kolmena kesänä olin voimalan alapuolella karkealla erottelulla, jossa tukit ja pöllit erotettiin toisistaan. Olin yhtenä vuotena esimiehenä viiden hengen porukassa, eikä työnjohtaja käynyt katsomassa minua kertaakaan sinä kesänä muualta kuin voimalaitoksen sillalta. Se nostatti omanarvontuntoani. Muistan yhä hyvin, kun sain ensimmäisen tilini. Vuonna 57 tuntitaksa oli 180 markkaa ja sain kahden viikon tilistä 27 000 markkaa. Sillä tilillä ostin ensimmäisen rannekelloni Sotkamon Harjun kelloliikkeestä. Kun olin valmistunut Sotkamon lukiosta ylioppilaaksi vuonna 60, oli savotta- ja uittohankkeet tärkeitä opiskelujen rahoituksen kannalta. Rahatalous tuli elämääni nimenomaan uiton, eli joen myötä.
Kalakannat hiipuivat voimalaitosten rakentamisen jälkeen, mutta nyt osa entisistä kaloista, kuten säyne ja lahna ovat tulleet takaisin. Kuitenkin lohikalat ovat yhä kateissa. On sääli, että kalat ovat nykyisin pääasiassa istukaskalaa. Toiveeni olisi, että jokeen istutettaisiin pyyntikokoista kirjolohta, vaikka taimen olisi alkuperäinen kala täällä. Ontojärveen istutetut taimenet jäävät heti onkijoiden saaliiksi, kun tulevat alas voimalasta. Myös turbiinit rikkovat osan kaloista. Ontojoki on erittäin tärkeä kalastusvesi, mutta valitettavasti se on nykyisin paljolti voimalaitoksen ylä- tai alapuolella olevaa istutetun kalan kalastamista. Jos kuiviin entisiin uomiin laskettaisiin vettä, voisivat harjukset ja siiat mahdollisesti nousta uusille olinpaikoille. Menetys ei olisi paljoa siitä menetyksestä, mitä Ontojoen ihmiset ja eliöstö ovat menettäneet voimalaitosten myötä.
Joki oli työmaa ja kalastuksen kohde. Voimalaitoksen rakentamisen myötä kyläyhteisö pääsi suuren tapahtuman todistajaksi ja osallistumaan siihen. Kiitän Luojaani siitä, että olen sattunut syntymään juuri oikeaan aikaan. Olen päässyt luontoon oikealla tavalla kiinni silloin, kun aistit ovat olleet parhaimmillaan, liikkuminen notkeimmillaan ja erämaa lähellä.