Kyläilemässä Myhkyrissä
Kyläily oli 60-luvulla tavallinen seurustelumuoto, ja kyläilimme vähintään kahdesti viikossa jossakin. Vierailimme paljon pikkuserkkujeni luona Myhkyrissä, joka sijaitsi töyrään päällä Emäjoen varrella. Seitenoikean viimeinen koski loppui Myhkyrin kohdalla, ja paikasta on jäänyt minulle muistoja niin koskesta kuin koskenlaskustakin. Pyhänseudun aikaan Myhkyrin alapuolelle suvantoon ilmestyi usein suuria koskenlaskuveneitä täynnä ihmisiä. koskenlaskenta oli ilmeisesti jonkin sortin viikonlopputapahtuma tuohon aikaan. Matka Myhkyriin taittui siten, että ensin kuljimme autolla siltaa pitkin Emäjoen yli. Toisella puolella ei kunnollisia teitä ollut, joten loppumatkan kuljimme jalan.
Perheemme asui Hyrynsalmen kirkonkylällä aseman alueella. Isäni oli kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, eikä hän oikein viihtynyt vesistössä. Äitini suku on taasen lähtöisin Emäjoen varrelta Lokkiniemi -nimisestä talosta, joten hänen puoleltaan olimme enemmän veden kanssa tekemisissä. Äitini muun muassa kertoi, että oli lapsuudessa ollut hyvä uimari, ja hänen vanhempansa antoivat hänen uida toiselle puolelle jokea hakemaan veneen, joka aina välillä jäi väärälle puolelle vieraiden lähdettyä. Meidän perheellämme ei omaa venettä ollut, eikä kalastus tai joki sinänsä kuulunut harrastuksiimme. Kouluun Hyrynsalmen kansakouluun kuljettiin sillan yli Emäjoen toiselle puolelle. Silta oli kapea, ja muistan, kun kaivinkone putosi sieltä jokeen väistäessään autoa jalkakäytävälle.
Minulla on joitakin muistikuvia Seitenoikean rakennusajoilta. Mieleeni on jäänyt ainakin Oilingin kauppa, jonka katot oli suojattu pitkillä puilla räjäytystöiden ajaksi, etteivät lentävät kivet tulisi katon läpi. Muutimme Seitenoikean lähelle Karppilaan vuonna 62, vuosi voimalaitoksen valmistumisen jälkeen. Myhkyri ja Lokkiniemi olivat jääneet veden alle voimalaitoksen yläpuolella, ja Myhkyri siirrettiin alemmaksi Jokilehtoon. Leikimme vesistön äärellä pikkuserkkujeni kanssa, kalastelimme ja uimme tukkinippujen kanssa. Saimme kaloja voimalaitosalueelta myös hirttämällä niitä rautalankasilmukkaan. Suurin saalis tällä tekniikalla oli 4,4 kiloinen hauki. Kun ikää oli enemmän, olin myös töissä nippu-uitossa muutaman kesän.
Kun isäni ja hänen veljensä olivat ostaneet Karppilan, suopalstan, jolle rakensivat talon, ajatuksena oli ollut vuokrata tai myydä talo voimalaitoksen rakennusten aikana. Jouduimme kuitenkin muuttamaan sinne lopulta itse. Karppilan seutu oli aluksi ojittamatonta, ja ennen kun paikalle rakennettiin vetoviemärioja, oli kevättulvilla talolle mentävä veneellä. Talo on puolikerroksinen ja hirsirakenteinen, ja sijaitsee aivan radan vieressä. Pihassa on ällän muotoinen ulkorakennus, jossa oli heinälato, liiteri, navetta ja hevostalli. Alun perin pihassa oli myös pieni hirsinen sauna, jonka ovi avautui suoraan junaradalle päin. Myöhemmin sauna siirrettiin ulkorakennuksen taakse kauemmaksi radalta. Vaikka sähkölinja kulki talon lähettyvillä, emme saaneet Karppilaan sähköjä.
Seitenoikean voimalaitosalue oli tavallaan pieni kylä ja yhteisö. Alue oli vilkas vielä valmistumisen jälkeenkin. Tutustuin voimalaitoksen henkilökunnan lapsiin, ja vietin alueella aikaa. Alussa joen molemmilla puolilla oli taloja. Länsirannan puolella oli Ipatin kauppa ja kioski ja rivitaloja. Lopulta kauppa siirrettiin, ja isäni sai kioskin itselleen, kun purki traktorilla kaupan kivijalat ja puhdisti pohjan. Kioski vedettiin tukkiautolla Seitenjärven rannalle voimalaitoksen kautta Viitostietä pitkin. Olin kaverini kanssa kioskin sisällä, kun sitä siirrettiin, ja matkalla puusta tehdyt, rautapohjaiset jalakset syttyivät tuleen. Jouduimme siinä samalla sammuttelemaan jalaksia. Kioskista tuli perheellemme pieni kesämökki. Sisällä oli kerrossänky, pikkuinen pöytä ja keittonurkkaus, missä oli kaasupullo. Se oli meille luksusta siihen aikaan.
Yhteisöllisyys ja ihmisten kanssakäyminen oli lapsuudessani 60-luvulla hyvin erilaista, mitä tänä päivänä. Ihmiset tunsivat toisensa ja muodostivat tiiviin asuinyhteisön. Vieraita kävi kylässä ja itse kyläiltiin toisten luona. Nykyisin ihmiset ovat toisilleen kuin vieraita, vaikka asuisivat lähekkäin. Siinä mielessä olemme menettäneet paljon. Minulle Myhkyri oli mieluinen kyläpaikka, kun vastassa olivat tutut ja mukavat ihmiset.