Kosken kohinaa Seitenoikealla
Vietin lapsuuttani 6-vuotiaaksi asti Kainuun komeimman kosken, Seitenoikean partaalla. Perheemme täytyi muuttaa muutamia kilometrejä jokivartta alaspäin vuonna 1960, sillä lapsuudenkotini Myhkyri jäi Seitenoikean tekoaltaan alle 11 muun talon tavoin. Ostomiehet tulivat kesällä 1958 ja kiersivät paikallisia taloja. Minunkin kotiini he tulivat ostamaan maita ja koskia. Ihmiset olivat tuolloin hyvin nöyriä ja lainkuuliaisia, eikä heillä ollut vaihtoehtoja. Maat täytyi myydä Oulujoki Osakeyhtiölle, ja moni perhe joutui muuttamaan pois synnyinseuduiltaan.
Meidän perheemme sai Oulujoki Osakeyhtiöltä kahden ja puolen hehtaarin maapalstan joen varresta, jonne saimme siirtää entisen hirsitalomme ja rakentaa uuden kodin. Kesällä 1960 meillä ei tavallaan ollut kotia, vaan asuimme pienessä saunassa ja aitassa. Uunissa paljaan taivaan alla äiti paistoi leipiä ja pullaa, sekä valmisti ruokia. Saman vuoden lokakuussa pääsimme muuttamaan uuteen kotiimme Jokilehtoon. Itkin usein ja sanoin äidilleni, että lähdetään kotiin Myhkyriin. Kesän alussa 1961 Seitenoikean voimalaitos liitettiin valtakunnan verkkoon, patoluukut suljettiin ja vesi alkoi nousta tekoaltaaseen. Katselimme äitini kanssa surumielisinä puretun Myhkyrin raunioilla, kuinka vedenpinta nousi peittäen alleen hiljalleen tutut maisemat ja viimein synnynkotini Myhkyrin. Tuttu kosken kohina oli vaiennut jo aiemmin.
Ennen voimalaitoksia Emäjoki oli luonnontilassa ja komeaa seutua. Hyrynsalmen kirkonkylältä lähdettäessä ensimmäisenä olivat niin sanotut Nivan virrat, Siitti ja Vääräkoski. Näiden jälkeen oli tämä kolme ja puoli kilometriä pitkä Seitenoikean koski, jota monet asiantuntijat ja vierailijat ovat kuvanneet Kainuun helmeksi. Vietin lapsuudessa paljon aikaa koskella, sillä isäni oli uittotyömiehenä ja äitini kesäisin kokkina. Olin usein heidän mukanaan, kun tuohon aikaan ei päivähoitoa ollut. Kesäisin aitassa nukkuessa kosken kohina kuului taukoamatta. Ääni ei ollut missään nimessä huono asia, vaan hyvää taustamusiikkia. Ilma oli kostean raikasta hengittää. Keväisin jäiden lähdön aikaan nähtävillä oli mahtava luonnonnäytelmä. Jäälohkareet kohosivat useiden metrien röykkiöiksi purkautuen ryskyen ja paukkuen virran vietäviksi.
Kuljimme paljon kalalla ja koskesta sai hyviä kalasaaliita. Isäni oli kalastanut koskella syntymästään saakka ja sai suuria lohisaaliita vielä 1930-luvulle saakka. Kun voimalaitoksia alettiin rakentaa Oulujoen vesistöön, alkoi kalakanta hiipumaan. Kuitenkin Seitenoikean voimalaitoksen rakentamiseen asti kalaa oli hyvin saatavilla. Voimalaitosten aiheuttamat ongelmat kalakannalle ovat nousun vaikeutuminen, veden suuret vaihtelut, sekä pienet altaat. Henkilökohtaisesti kalastus on ollut minulle tärkeä ajanviete. Siitä asti, kun olen oppinut kävelemään, on onkiminen ja kaikenlainen verkkokalastus kuulunut elämääni. 1960-luvulla kalastin jo itsekseni muikkuja veneellä joesta.
Veljekset Eino ja Tauno Oikarinen laittavat pöhnää koskeen muikunpyyntiä varten. Takana näkyy Myhkyri. Kuva: Erkki Oikarisen yksityisarkisto.
Seitenoikean voimalaitoksen rakentaminen alkoi loppuvuodesta 1958. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja joen toiselle puolelle tehtiin asuinalue, jossa työmiehet asuivat parakeissa perheineen. Joen itäpuolella oli kolme hienoa Ervin suunnittelemaa rakennusta. Tänne tuli sitä mukaa posti, poliisilaitos ja kauppa. Rakennusmiehiä oli paljon lähipitäjistä ja ympäri Suomea. Paikalliset ja muualta tulleet tutustuivat ja ystävystyivät. Se oli sellaista kulttuurin vaihtoa. Perheitä oli muun muassa Lapualta, Savosta, Karjalasta ja Porin seudulta. Siinä oli sellainen murteiden, ruokatottumusten ja elämän sekamelska ja vuorovaikutus. Minulla oli näistä perheistä mukavia kavereita, joiden kanssa pelailtiin ja kalasteltiin.
Voimalaitoksen rakentamisvaiheessa jokea ruopattiin Jokikylälle asti lähemmän 10 kilometriä. Jokea ei kaivettu millään pienillä kaivinkoneilla, vaan koneet olivat jättimäisiä ja mahtava näky. Joen reunalle tuli korkea maavalli, kun joesta nostettiin maata. Näky ei ollut sievä ensimmäisen kymmenen vuoden aikana, kun kasvillisuutta ei penkoilla ollut. Kun voimalaitos valmistui, purettiin sen alapuolella ollut puinen apusilta. Laudanpalat päästettiin jokeen, ja puutavaraa meni joen täydeltä alavirtaan. En usko, että moinen onnistuisi nykyisin. Voimalaitoksen mukana tuli kulkuyhteyksiin valtavia parannuksia. Tuli uusi iso viitostie ja voimalaitossilta joen yli.
Ennen joki ylitettiin veneellä. Lapsuudenkotini Myhkyrin takana sijaitsi Kokkovaaran kylä, josta ihmiset kävivät Hyrynsalmella kaupassa. Heidät piti viedä veneellä joen yli, ja takaisin tulleessaan he huusivat kosken takaa venettä ja heiluttivat hattujaan. Siskoni kävi vanhempana heidät sieltä hakemassa, kun jaksoi soutaa kosken yli. Joki oli myös turistimatkailun kohde. Isäni laski turisteja Hyrynsalmen kirkonkylästä Oiningille pitkillä turistiveneillä. Minäkin pääsin pikkupoikana mukaan veneeseen.
Turistivene Seitenoikean kosken kuohuissa todennäköisesti vuonna 1960, koska rannat on hakattu. Veneessä perämies ja soutaja. Kuva: Erkki Oikarisen yksityisarkisto.
Nuoruudessani väkeä tällä alueella ei enää paljoa ollut. Keskikouluaikoina oli enää muutamia perheitä, joiden lasten kanssa käytiin kylässä toistemme luona. Meille kotiin saatiin sähköt vasta 1970-luvulla, mikä on tavallaan outo ironia, sillä asuimme vain alle kilometrin päässä voimalaitokselta. Meillä ei siis ollut televisiota, joten kävin katsomassa urheilukisoja ja lännenfilmejä muiden perheiden luona. Kalastuksen ohella ravustaminen oli minulle nuoruudessa tärkeä harrastus ja tulonlähde, jolla pystyin kustantamaan opiskelujani. Toisena tulonlähteenä oli myös uitto, jossa olin kymmenisen vuotta kesäisin töissä. Työ oli monipuolista ja opettavaista. Kun koko kesän oli ollut veden päällä, oli syksyllä hyvä rusketus. Työ oli opiskelujen lomassa yhtä juhlaa, ja aina syksysisin harmitti lähteä takaisin kouluun, sillä uitto jatkui vielä jonkin aikaa. Poikkeuksen teki armeijaan lähtösyksy, jolloin sain nauttia uittotöistä lokakuun puoliväliin saakka.
Kuva on vuodelta 1960. Kyseessä on irtouiton aika. Meneillään on ns. hännänajo. Erkki Oikarinen on kuvan edessä 6-vuotiaana. Rannat on jo hakattu puhtaiksi Seitenoikean tekoallasta varten. Kuva: Erkki Oikarisen yksityisarkisto.
Kun voimalaitoksia alettiin rakentamaan, ei täysin ymmärretty, mitä oli tapahtumassa. Ajateltiin, että se oli uutta, ja tuo työtä ja sähköä ihmisille. Ihmiset olivat myös nöyriä, eivätkä nousseet vastarintaan. Alkuperäiselle väestölle suuri tunnekysymys on menetetty luonto. Perheiden kodit jäivät Seitenoikean tekoaltaan alle, ja edessä oli muutto uusille asuinsijoille kauaksikin synnyinseudulta. Nämä ihmiset joutuivat maksamaan osaltaan kovan hinnan yhteiskuntamme kehityksestä hyvinvointivaltioksi. Oma isäni kaipasi vapaata koskea ja kotipaikkaansa koko loppuelämänsä. Isäni kertoi usein, että hän olisi valmis luopumaan kaikesta omaisuudestaan, jos vain saisi takaisin vapaana virtaavan kosken. Juuret ovat todella syvässä sukupolvien ajoilta Emäjoen varressa ja Seitenoikean kuohuissa. Itse olen sukupolvemme viides, joka on näillä alueilla asunut, ja elänyt tämän joen varrella. Vapaasta koskesta on jäänyt minulle hyvin kauniit muistot.