Emma Ahtiainen tutki diplomityössään vesivoimarakentamiseen liittyvää kulttuuriperinnön ristiriitaisuutta

Arkkitehti Emma Ahtiainen etsi  diplomityössään “The change of cultural environment related to hydropower construction: case studies of Merikoski and Muhos hydropower plants” vastauksia kysymyksiin: Miksi vesivoiman kulttuuriperintö on aiheena niin ristiriitainen? Miten vesivoimalat ovat muuttaneet kulttuuriympäristöä? Ja miten yksilöiden, yhteisöjen ja kaupunkien identiteetti on muuttunut vesivoimaloiden ja patorakentamisen myötä?

Oulu ja Muhos sijaitsevat molemmat Oulujoen varrella, mutta paikkoina ne ovat hyvin erilaisia. Oulu on jo satoja vuosia ollut yksi Suomen suurimmista kaupungeista, kun taas Muhos on vieläkin väestömäärällisesti varsin pieni maalaiskunta. Molemmissa kunnissa vesivoimarakentamisen aiheuttamat ympäristölliset ja sosiaaliset muutokset ovat kuitenkin olleet samankaltaiset. Molemmilla paikkakunnilla kävi ilmi, että jokivarsien asukkailla oli hyvin samanlaisia ajatuksia koskenkuohujen menettämisestä. Sekä Oulussa että Muhoksella osa asukkaista suri karvaasti koskien kohtaloa, mutta moni myös toivotti tervetulleeksi vesivoiman luomat edut.

Emma Ahtiainen toteaa, että Oulujoen vesivoimarakentamisessa ympäristö ja luonnonkauneus on otettu huomioon varsin hyvin. Oulun Koskikeskuksen Toivoniemen värikkäät kerrostalot ovat tänä päivänä yksi Oulun maamerkeistä. Muhoksella arkkitehti Aarne Ervin Pyhäkosken viereen suunnittelema Leppiniemen asuinalue on yksi Muhoksen nähtävyyksistä. Se on kaunis esimerkki funktionalistisesta ja tarkkaan harkitusta, keskelle erämaata rakennetusta jälleenrakennuskauden asuinalueesta.

Ahtiaisen näkemyksen mukaan vesivoimakeskustelussa, oli sitten kyse rakentamisesta, säilyttämisestä tai purkamisesta, tulisi jokaista vesivoimalaa kohdella omana yksilönään. Vesivoima- ja patorakentaminen vaikuttaa niin paljon muuhunkin kuin vain fyysiseen kulttuuriympäristöön, yhtenä tärkeimmistä jokien ekosysteemiin ja eliöstöön. Ihmiset eivät voi enää elää muiden kustannuksella ja jatkaa sillä samalla polulla, jonka teollistuminen aloitti.

Hänen mielestään jokaisen nykyisen vesivoimalan hyviä ja huonoja puolia tulisi tarkastella yhteistyössä ja usean eri alan näkökulmasta, ja ottaa huomioon ympäristölliset, sosiaaliset, konservoivat ja kulttuuriset arvot, joiden perusteella voimalan kohtalosta pitäisi tehdä päätökset. Myös alueen asukkaiden mielipiteet tulisi ottaa huomioon ympäristötrauman välttämiseksi.

Jälleenrakennuskaudella rakennetut voimalat ovat oman aikansa tuote, yksi kerros historiassa. Purettujen patojen voimalaitosrakennuksille voi keksiä uusia käyttötarkoituksia: ne voivat toimia esimerkiksi museoina tai kulttuurikeskuksina.

Emma Ahtiainen muistuttaa, että vesivoima on aikoinaan ollut Suomen tärkein ja edelleen arvokas energiamuoto, ja sen oma kulttuuriperinnöllinen arvo on huomattava, vaikka sen rakentaminen jo itsessään on tuhonnut altaan aiempaa kulttuuriympäristöä. Menetettyä ei saa samanlaisena takaisin, mutta menneisyyden virheitä ei tule enää toistaa. Ihminen on aina muokannut ympäristöään – jatkossa se vain tulisi tehdä niin luontoa kuin vanhaa rakennuskantaa arvostavalla tavalla.

Tutustu Emma Ahtiaisen vuonna 2023 valmistuneeseen diplomityöhön täällä

Lähde: Ahtiainen, Emma (2024). Emma Ahtiainen tutki diplomityössään vesivoimarakentamiseen liittyvää kulttuuriperinnön ristiriitaisuutta. https://www.archinfo.fi/artikkelit/emma-ahtiainen-tutki-diplomityossaan-vesivoimarakentamiseen-liittyvaa-kulttuuriperinnon-ristiriitaisuutta Archinfo (haettu 21.10.2025)