Kyläilloissa kerätyt näkemykset esillä Kenen kulttuuriperintö? -kirjassa

Vuonna 2024 julkaistu Kenen kulttuuriperintö? -kirja käsittelee kulttuuriperinnön monimerkityksisyyttä ja omistajuutta ja niihin kytkeytyvää kulttuuriperintötyötä kriittisestä moniäänisestä näkökulmasta. Kriittinen näkökulma on ohjannut teoksen kirjoittajia pohtimaan kulttuuriperinnön määrittelyyn, vaalimiseen, suojelemiseen, esittelyyn ja omistajuuteen liittyviä erilaisia intressejä, jännitteitä ja ristiriitoja. Yksi heistä on FT Satu Kähkönen, joka kirjoittaa vesivoimarakentamisen ristiriitaisesta kulttuuriperinnöstä.

Artikkelissaan Satu Kähkönen tarkastelee Oulujoen vesivoimarakentamisen kult­tuuriperintöä kriittisen perinnöntutkimuksen (critical heritage studies) viitekehyksestä käsin. Tällöin keskeisenä lähtökohtana on, että kulttuuri­perinnössä on kyse käytännöstä, jossa joi­takin osia menneisyydestä, esimerkiksi rakennuksia, ympäristöjä, esineitä ja kulttuurisia käytäntöjä, valitaan säilytettäväksi. Kohteita, esineitä tai kulttuurisia käytäntöjä tutkitaan, niistä tuotetaan tietoa ja niistä kerrotaan tarinoita. Valinnat eivät ole arvovapaita, vaan ne vahvistavat tiettyjä ajatte­lutapoja ja mielikuvia menneisyydestä.

Kähkönen hyödyntää artikkelissaan Kirsti Reskalenkon kokoa­maa Vesivoiman kulttuuriperintö -kyläillat -hankkeen raporttia sekä Salla Marjakankaan toteuttamiin haastatteluihin perustuvia ja jokivarsien asukkai­den itsensä kirjoittamia muistelmia, jotka on koottu Tarinoita Oulujoen ve­sistön voimalaitoskylistä ja rantatörmiltä -kirjaan ja VekuVaku-hankkeen verkkosivuille.

Kyläilloilla haluttiin tavoittaa sekä alueiden entiset että nykyiset asuk­kaat, ja ne järjestettiin yhdessä paikallisten kyläyhdistysten kanssa. Utajärvellä, Muhoksella, Ristijärvellä, Oulussa, Paltamossa, Hyrynsalmella, Suomussalmella ja Ontojoella järjes­tetyissä tilaisuuksissa osallistujilla oli mahdollisuus vastata kyselyyn, jossa kysyttiin, miten Oulujoen vesivoimalaitokset ja niiden asuinalueet vaikut­tavat elämään ja virkistysmahdollisuuksiin. Lisäksi kysyttiin, mitä hyvää pääsy maailmanperintölistalle toisi paikkakunnalle.

Satu Kähkönen toteaa, että myös käytännön kulttuuripe­rintötyössä on kiinnostusta ja halua vaikeiden ja ristiriitaisten kysymysten mukaan ottamiseen ja käsittelemiseen. Ristiriitaisten kysymysten ja sisäl­töjen esiin nostamista ja käsittelyä hankaloittaa kuitenkin usein se, että ny­kyiset kulttuuriperintökäytännöt nojaavat edelleen käsitykseen kulttuuri­perinnöstä yksimielisenä ja neutraalina menneisyyden tulkintana.

Kähkösen mukaan kulttuuriperintöä tarkasteltaessa dominoivat kertomukset ja niiden puutteet tulisi tunnistaa entistä paremmin. Myös soraäänille pitäisi olla tilaa. Tämä Oulujoen vesivoiman kulttuuriperintö -hankkeiden tarkastelu osoittaa, miten ristiriitaisuuden myöntäminen ja käsittely voi rikastuttaa perintöä ja merkityksiä. Olisikin tärkeää, että kulttuuriperintötyössä va­rattaisiin tilaa ristiriitaisille ja erimielisille kysymyksille sekä etsittäisiin ja kehitettäisiin toimivia välineitä niiden käsittelyyn.

FT Satu Kähkösen artikkeli löytyy täältä sivuilta 219-246 .

Lähde:

Kähkönen, Satu (2024) Vesivoimarakentamisen ristiriitainen kulttuuriperintö. Teoksessa Lähdesmäki, T., Kähkönen, S., Paqvalén, R., & Turunen, J. (Eds.) Kenen kulttuuriperintö? : tunteet, tilat, teot. Vastapaino. 219-246