Katepillarikuskina Ontojoella
Kaikki alkoi vuonna 1942. Kajaani Oy:n lakimiehet olivat ilmoittaneet ontojokilaisille talonomistajille, että Huutoniemi -nimisessä talossa pidettäisiin kokous, jonka aiheena olisi Siika- ja Kalliokosken koskiosuudet. Paikalle olivat saapuneet Lahdenperän Heikki, Hakkarainen, Kanervan isäntä ja Paavolan veljekset Yrjö ja Vikke sekä tietysti paikalla asuva Huutoniemen isäntä. He kaikki olivat yli-ikäisiä silloisiin sota-ajan joukkoihin ja olivat täten siviilissä. Tuomarit esittivät osuuksien määrän pinta-alan mukaan. Siikakosken kohdalla oleva Siikaniemen talo oli suljettu pois, koska se oli luovutettu asujille valtion maista.
Myöhemmin Kajaani Oy:n hallitus päätti rakentaa voimalaitokset Ontojokeen ensin Katermaan ja sitten Kiimasjärven päähän. Tutkimuksissa tuli ilmi, että Siikakosken putous olisi ollut yhdeksän metriä. Toinen paikka oli ehdolla Kiikarilammen itäpäähän, jossa oli luonnon kaivama uoma. Lammen yläpuolella oli kuiva suo, joka erottui Ontojoesta välillä olevan kallion takia. Kiikarilammen yläpäähän putouskorkeudeksi mitattiin 11 metriä. Siis kaksi metriä enemmän, kuin Siikakosken alapäässä. Se ratkaisi Kallioisen voimalaitoksen paikan. Kallioisen koski ja Siikakoski jäivät kuivaksi. Kalliokosken yläpäähän rakennettiin pato ja uusi väylä avattiin räjäyttämällä kallio.
Vuonna 1954, 27 vuotiaana, olin Kajaani Oy:ssä katepillarikuskina. Joulun alla 1954 sain komennon lähteä joulun jälkeen tekemään aurauksia savotoille. Ensin mentiin Kuhmoon Juntinvaaran ympäristöön. Viikon päästä sitten Hirvelän kylän savottaan ja sieltä Sotkamon Heittovaaraan. Siellä oli Kajaani Oy:n metsähallitukselta ostama leimikko. Raivausta kesti tammikuun 1955 viimeiselle viikolle asti.
Sitten minut siirrettiin koneeni kanssa Ontojoen Lahdenperään, josta oli käsky aurata tie tulevalle voimalaitokselle sekä puhdistaa parakkien pohjat työmiesten asuntoja, ruokalaa sekä työmaan mestarin mökkiä varten.
Helmikuun ensimmäisenä lauantaina Patokosken Onni, työmaan mestari, tuli luokseni ja kysyi, missä asuin työviikoilla. Vastasin: ”Lahdenperän kaupalla.” Hän jatkoi: ”Maanantaiaamuna odotat siellä kaupalla, sinulle tuodaan uusi ajokki kuorma-autolla. Nouset autoon ja se vie sinut Katermaan. Sieltä rupeat rakentamaan porukan kanssa sähkölinjaa tänne, jotta saadaan sähkövoimaa omasta sähkölinjasta.”
Ja näin tapahtui. Maanantaiaamuna tuli kuorma-auto Lahdenperän pihaan, kuskinaan tuttu mies. Kyydissä oli myös melkein uusi katepillari. Pian matkasimme Katermaan. Voimalaitosten alueella oli työmaajohtajana mestari Patokoski ja valvojana insinööri Laaksonen Kajaani Oy:stä.
Katermasta rakennettavasta sähkölinjasta tulisi 20 000 voltin linja, joka oli samassa aukossa Katermasta Kajaaniin menevän suuren linjan kanssa. Pylväät piti vetää paikoilleen aina kuopan kohdalle määrättyyn paikkaan ja langat piti vetää koneella suoraksi. Kun linja tuli valmiiksi, jouduin voimalaitokselle maansiirtotöihin.
Kerran sattui muistiin jäänyt tapaus. Olin saanut komennon olla tampparina, kun voimalaitoksen eteläpuoleiselle sivulle rakennettiin sivupatoa. Maankuljetus Pulli oli tuonut ensimmäisen kuorman työmaalle. Insinööri Laaksonen tuli sopivasti paikalle Kajaanista ja kysyi: ”Mikäs täällä on homman nimi?” Patokoski oli paikalla ja vastasi: ”Sivupadon rakennus voimavesille”, johon insinööri vastasi: ”Ja aiotte rakentaa padon turpeen päälle? Ei tule kuuloonkaan. Turve pitää kaivaa kovaa maata myöten pois ajoneuvon leveydeltä. Vasta sitten aletaan täyttää patoa.” Minulle hän sanoi: ”Ja sinä huolehdit, että jokainen kuorma tulee huolella tampatuksi.”
Työskentelin voimalaitostyömaalla heinäkuun viimeiseen viikkoon saakka vuonna 1955. Insinööri Jokela tuli yhtenä lauantaina - silloinhan tehtiin lauantainakin töitä - ja toi tilipussini. Minä avasin sen ja huomasin, että palkkaani oli pienennetty. Päiväraha oli puolitettu ja tuntirahaa pienennetty viisi markkaa. Ilmoitin Jokelalle, että en hyväksy tiliä tämmöisenä. Jos ei tule parannusta, niin lähden pois. Jokela vastasi siihen: ”Se on sinun valintasi. Viikon perästä saat käydä Tihisenniemellä järjestyskonttorilla. Siellä on sinun lomapalkkasi ja verokirjasi ja se on sinulle lopputili.” Asiasta ei sen enempää neuvoteltu.
Voimalaitostyömaalla työskentely vaikutti elämääni myös toisella, varsin ratkaisevalla, tavalla. Minä ja työkaverini, Reino Kilpeläinen, olimme löytäneet kortteeripaikan Siikaniemen talosta Katerman ja Kallioisen välisen voimalinjan rakentamisen aikaan. Siellä asuessani olin tutustunut talon nuoreen neitiin. Seurustelu eteni niin pitkälle, että pyysin häntä vaimokseni ja hän suostui. Häitä juhlittiin Siikaniemellä elokuun 14. päivä 1955, kunhan ensin oli käyty Sotkamon kirkossa vihillä. Pian tämän jälkeen muutimme Jormuanlahdelle lapsuudenkotiini, iäkkäiden vanhempieni luokse. Asuimme siellä 13 vuotta.
Vaimoni äiti kuoli 1965 ja vaimon veli jäi asumaan yksin lapsuudenkotiaan. Hänellä oli vaikeuksia hoitaa kaikkia tilan töitä yksin, joten hän pyysi meitä muuttamaan luokseen Siikaniemelle. Siikaniemellä oli myös paremmat olosuhteet maanviljelylle, joten eräs yönseutu teimme ratkaisumme. Seuraavana päivänä menimme vaimoni kanssa Kajaaniin virastotalolle maanviljelyspiiriin, jossa agronomi Virkkunen hoiti sukupolvenvaihdosasioita. Näin, vuonna 1968, meistä tuli Siikaniemen asukkaita.
Asuimme Siikaniemellä 1970-luvun lopulle saakka. Toiseksi vanhin poikani valmistui Seppälän maamieskoulun tilanhoitajalinjalta 1979. Tuolloin luovutimme tilan hänelle ja muutimme vaimoni kanssa Sotkamoon rivitalo-asuntoon. Poikani asuu Siikaniemellä edelleen.