Vastuullisissa tehtävissä
Menin kysymään Pyhäkosken voimalaitokselta töitä 13-vuotiaana. Huoltopäällikkönä oli tuolloin Sairanen, joka neuvoi minua menemään järjestelykonttorille Rajalan puheille. Tein työtä käskettyä, ja minut palkattiin töihin lähetiksi. Lähetin työhön kuului monenlaista hommaa. Voimalaitosalueella oli toistatuhatta miestä majoitettuna parakkeihin, ja minun työhöni kuului jakaa niihin sanomalehtiä. Asunnot olivat kymmenen hengen huoneistoja, jonne vein Oulujoki Osakeyhtiön maksamat lehdet työntekijöille vapaa-ajan lukemiseksi. Työtehtäviini kuului myös täyttää Leppiniemen vierasmajalla olevat juomakaapit. Oli mukavaa, kun sai itsekin juoda limonadia juomakaappia täyttäessä, sillä tuolloin tavarat olivat vielä kortilla sodan jälkeen.
Vein työntekijöiden tuntilistat järjestelykonttorista palkkakonttoriin voimalaitosrakennuksen seitsemänteen kerrokseen. Ylös pääsi hissillä, mutta vanhemmat lähetit tekivät minulle kiusaa pysäyttämällä hissin avaamalla sen haitariovia. Palkkakonttorissa työntekijöiden palkat laskettiin ja pussitettiin läpinäkyviin tilipusseihin, jotka minä hain pakettipyörällä järjestelykonttorille. Rakennusmestarit tulivat hakemaan tilipussit sieltä ja jakoivat työntekijöille. Poliisikonttori oli järjestelykonttoria vastapäätä, ja autoin työmaapoliisi Mämmiä eri asioissa.
Työntekijöitä Pyhäkoskella oli paljon. Tilipäivän koittaessa Oulusta tuli ”lentävät poliisit” pitämään huolta järjestyksestä. Minulla on jäänyt mieleen, kun konstaapeli Mämmi otti minut mukaan kiertämään parakkeja. Koska jaoin postit parakkeihin, minulla oli niihin yleisavain, ja lähdin availemaan Mämmille ovia. Uhkapelit olivat tuolloin kiellettyjä, mutta usein tilipäivinä parakeissa pelattiin jopa omakotitalon suuruisilla panoksilla. Kortinpelaajat olivat menneet kuivaushuoneeseen pelaamaan, sillä tiesivät virkavallan kiertävän valvomassa aluetta. Kun avasin oven, oli huoneen lattialla korttipotti. Mämmi syöksyi sisälle ja laittoi kouransa potin päälle julistaen sen nyt kuuluvan valtiolle. Eräs pelaajista oli todella iso mies, jota kutsuttiin Isoksi-Paavoksi. Iso-Paavo nosti konstaapelin käden potin päältä, ja totesi, että ”Eihän sulla oo ees peli”. Iso-Paavo laittoi rahat omaan taskuunsa, ja lähdimme Mämmin kanssa ulos huoneesta. Vaikka rahat jäivät saamatta, oli pääasia, että korttipeli saatiin lopetettua.
Olin lähetin töissä Leppiniemessä 8 kuukautta, eli sen ajan, kun edellinen lähetti oli armeijassa. Kuljin töihin kotipaikaltani Muhoksen Sosolta, josta kävelin ensin neljä kilometriä peltojen poikki Muhoksen rautatieasemalle. Asemalta pääsin linja-autolla Leppiniemeen. Olin päivisin viisi tuntia töissä, ja illalla menin jatkokouluun Muhokselle. Koulu loppui vasta illalla kahdeksalta. Työnantaja ei tiennyt minun olevan samaan aikaan koulussa, eikä Sairanen olisi minua muuten töihin ottanut, sillä hän piti nuorten puolta.
Oulujokiyhtiö järjesti työntekijöilleen erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Elokuvia näytettiin Seuratalolla, ja työhöni kuului hakea filmit ja elokuvamainokset Oulusta tulevasta linja-autosta. Filmit kuljetettiin metallilaatikoissa, sillä ne olivat hyvin paloherkkiä. Kun elokuva oli näytetty, vein filmin takaisin linja-autoon, josta se matkasi seuraavaan elokuvateatteriin. Leppiniemessä oli monipuoliset mahdollisuudet liikuntaharrastuksille. Oli urheilupaikat ja urheilusaunat. Ladut pidettiin hyvässä kunnossa, ja yhtiö järjesti kilpailuja. Hiihtokilpailussa oli palkinto myös huonoimmalle, ja muistan, kun kaksi velikultaa kilpailivat jumbopalkinnosta. Tuona kertana palkintona oli viisi kiloa makkaraa. Lopulta järjestäjien piti mennä sanomaan miehille, että he saavat molemmat palkinnon, sillä muuten kisa ei olisi päättynyt ollenkaan. En tiedä mitään muuta firmaa, joka olisi pitänyt työntekijöistään yhtä paljon huolta kuin Oulujoki Osakeyhtiö.
Seuraavan kerran menin voimalaitokselle töihin Monttaan, kun olin 16–17-vuotias. Toimin työmaalla ylösottajana, ja tehtäväni oli merkitä paperille ruksilla kuormien määrä, sillä maata ajettiin kuormapalkalla. Montan työmaalle tulivat valtavat Italian koneet, jotka porasivat syviä reikiä saviseen maaperään. Reiät valettiin betonilla, jotta maaperästä ja rakenteista saatiin tukevampia. Työntekijöitä kuljetettiin työmaalle Pyhäkosken parakeista, mutta osa rakentajista asui väliaikaisesti hylätyissä rautatievaunuissa Montan voimalan lähellä. Kun Montan voimalaitosta alettiin rakentamaan, tehtiin sinne työpadot, jotka pettivät. Työmaa laitettiin tukkoon ja Montan tielle laitettiin vartijat pitämään sivulliset poissa. Olin itsekin vartioimassa tiellä, ettei kukaan menisi alueelle. Padon petettyä työ piti aloittaa alusta. Onnettomuus haluttiin pitää salassa, mutta olen kuullut, että joku viikkolehti olisi saanut kuvan rikkoutuneesta padosta. Huhut kertovat, että Oulujoki Osakeyhtiö olisi ostanut sivun pois lehdestä.
Montan rakennustyömaalta menin Utajärvelle Utasen työmaalle, jossa raavittiin alakanavaa. Asuin aluksi parakeilla, joissa oli 1500 työmiestä majoitettuna. En viihtynyt siellä, sillä yöt olivat levottomia. Sain kuitenkin yöpaikan erään paikallisen luota. Utasella kaivinkone Marion upposi Merilän kohdalle. Kone käveli kahdella jalalla ja painoi 500 tonnia. Sen puomi oli 73 metriä pitkä, ja kone pystyi heittämään 8 kuution kauhan toistasataa metriä. Marionin nostamiseen meni kolme kuukautta, ja ympäröivät metsät tyhjenivät, kun koneen jalkojen alle tuotiin tukkeja. Kun Marion alkoi nousemaan uomasta, upposivat tukit maan alle. Merilän kohdalla on edelleen paljon tukkeja pohjassa, sillä ne jäivät sinne nostamisen jälkeen.
Kuten Montassa, otin Utasella ylös kuormia. Etsin itselleni aina hyvän merkitsemispaikan aurinkoisesta ja lämpimästä paikasta. Utasen kanavaa rakentaessa tehtiin paljon räjäytyksiä. Oulujoki Osakeyhtiö teki sopimuksen maanomistajien ja karjanomistajien kanssa, että jokaiselle räjäytyksiä evakkoon lähtevälle maksettiin 100 markkaa per räjäytyskerta. Isot perheet saivat paljon korvauksia, kun jokaista kohden maksettiin 100 markkaa ja räjäytyksiä tehtiin neljäkin vuorokauden aikana. Rahamäärä oli melkein sama, kun meidän työntekijöiden tuntipalkka. Räjäytysten aikana paikallisten kodeista särkyi uuneja, jotka Oulujoki Osakeyhtiö joutui korjaamaan. Myöhemmillä työmailla uunit käytiin tarkistamassa ja kuvaamassa ennen räjäytyksiä, jotta kustannuksilta säästyttiin.
Aina kun voimalaitos valmistui, ei työmaalta toiselle voinut vaihtaa noin vaan, vaan välissä täytyi ottaa itse lopputili. Utasen jälkeen menin Muhokselle työnvälitykseen ja lähdin Vuotungin voimalaitokselle Kuusamoon. Sieltä tieni vei Pirttikosken voimalaitostyömaan ja Naantalin Höyryvoimalan työmaan kautta Ruotsiin betonitehtaalle. Etenin työmailla ylösottajasta Euroopan suurimpien porakoneiden rasvariksi, ja edelleen itse porariksi. Pyhäkosken voimalaitoksella lähettinä työskentely oli mielenkiintoista hommaa, eikä tapahtumat lähde pois muistista koskaan. Jälkikäteen ihmettelen, että miten pääsin aina töissäni aitiopaikalle. Minut laitettiin semmoisiin paikkoihin, joista olin jotenkin vastuussa.