Takaisin

Aittokoski

Aittokosken voimalaitos rakennettiin vuosina 1958-1960. Se on teholtaan suurin Emäjoen neljästä voimalasta. Yksiturbiinisen voimalaitoksen teho on 45 MW.

Seitenoikea Ämmä

Historia

Aittokosken voimalaitoksen rakentaminen käynnistyi alkuvuodesta 1958. Louhintatöitä oli tehty jo edellisen vuoden aikana. Koneaseman, alakanavan ja tulva-aukon betonointityöt nousivat ennen vuoden loppua siihen korkeuteen, että vesi voitiin johtaa tulva-aukon läpi alakanavaan. Maapato ja loput betonoinnit valmistuivat vuoden 1959 aikana.[1]

Kun koneasema oli noussut vesikattoon, päästiin asentamaan koneistoa. Turbiini oli tilattu Tampellalta ja Generaattori Strömbergiltä. Aarne Ervin suunnittelema koneasema rakennettiin betonirunkoisena. Julkisivut ovat alumiinipellistä valmistettua poimulevyä. Yläaltaan vedennostoon päästiin vuoden 1960 kevättulvan aikaan. Ongelmitta sujuneen koekäytön jälkeen koneisto kytkettiin voimajohtoverkkoon 16.6.1960, jonka jälkeen Oulujoen kokonaiskapasiteetti oli jälleen lisääntynyt 45 megawatilla. Käyttöönoton jälkeen tehtiin vielä normaaleja maisemointi- ja sisustustöitä.[2]

[1] Mauri Kuuskoski, Pekka Salminen, Jouko Vahtola, Paavo Vasala. Vesivoimaa Oulujoesta 50 vuotta: sähkölla eteenpäin. Oulu: Oulujoki Oy, 1991, 50

[2] Ibid, 50-51

 

 

Tekniset tiedot

Omistaja: Fortum Power and Heath

Rakentaminen: 1958-1960

Suunnittelija: Aarne Ervi, arkkitehti

Kapasiteetti: 45 MW pudotuskorkeus 30 m

Voimalaitos: Paikalla valettu betonirunko, julkisivut alumiinipellistä valmistettua poimulevyä

Erityistä: pelkistetty ulkoasu, erämaaympäristö

Status: RKY (Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö - RKY 2009: Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset)[3]

[3] Veli-Pekka Huhmo. Oulujoen vesistön voimalaitosarkkitehtuuria. Oulu: Humanpolis Oy, 2017, 81

 

Asuinalue

Aittokosken asuinalue purettiin 1980-luvulla.

Aittokosken voimalaitos

Tarinoita

Täältä voit lukea tarinoita vesivoimaloihin liittyen. Onko sinulla tarinoita tai muistoja vesivoimaloista? Jaa ne kanssamme! Voit lähettää meille tarinasi, vaikka et haluaisi sitä julkaistavaksi nettisivuilla. Kaikki tarinat ovat tervetulleita ja ne julkaistaan kertojan suostumuksella.

Tarinoita

Onko sinulla tarina vesivoimalaan tai jokivarren elämään liittyen?
Lähetä oma tarinasi

Olen syntynyt Niskalan talossa Emäjoen varrella. Matkaa kodistani Aittokoskelle oli noin 12 kilometriä ja Ämmän voimalaitokselle hiukan pidempi matka. Kotimme sijaitsi aivan joen rannalla alajuoksulla, ja veteen matkaa oli vain noin parikymmentä metriä. Kohdaltamme alkoivat Niskakoski ja Kerälän virrat, joilla…

- Jorma Mularin tarina, kirjoittanut haastattelun perusteella HuK Salla Marjakangas

Tietoja vierailijoille