Ongenpainoja ja sitruunasoodaa Pyhäkoskelta

Isäni koti ja lapsuuteni koti sijaitsee Laitasaaren kylällä Montan ja Pyhäkosken alapuolella. Kodistani on Leppiniemeen noin viisi kilometriä ja Monttaan hiukan lyhyempi matka. Vanhempani pitivät 1920-luvulla Leppiniemen majaa, joka oli maankuulu majapaikka kalastajille. Leppiniemen talo tarjosi lohilordeille ja muille matkalaisille majoitusta ja ruokaa. Tuohon aikaan lohi hyppi nousuaikaan, ja isäni oli valvomassa kullenuottaa joella. Leppiniemien majan juhannusjuhlat olivat suuret, sanovat, että siellä olisi ollut jopa nelisen tuhatta juhlijaa. Olen myös kuullut, että Oulusta tuli ylioppilaita talolle nauttimaan kalliista samppanjapäivällisistä

Kun olin lapsi kuulin vanhemmiltani, että on olemassa suuri rakennustyömaa nimeltä Leppiniemi. Paimenessa ollessa Leppiniemen työmaapillin huuto kertoi, milloin karjaa sai alkaa ajamaan takaisin kotiin päin. Loppupäivän sai sitten olla vapaalla. Lapsena vietimme aikaa pelaamalla pihapelejä. Etenkin uinti ja onkiminen olivat suuressa osassa elämää kesäisin. Opin hyvin varhain uimaan venevalkaman puomeilta ponnistamalla, jolloin tajusin veden kannattelevan voiman. Mieleeni lapsuudesta on jäänyt, kun pienenä poikana menin toisten poikien perässä keräämään lyijyä ongenpainoiksi Pyhäkosken voimalaitoksen kytkinkentän lähettyviltä. Tämmöisellä retkellä pääsin käymään myös ruokalassa, jossa sisareni oli töissä. Hän järjesti minulle pullapalasta ja sitruunasoodaa, joka oli siihen aikaan mahtava virvoitusjuoma. Sillä reissulla minulle iski päälle paremman elämän maku.

Montan voimalaitosta rakennettaessa joki ylitettiin pohjan tasalta, ja toisinaan ylhäältä tulvaluukkujen tasolta, jotka olivat kymmenkunta metriä ylempänä joenpohjaa. Jokea ei olisi saanut varmaankaan ylittää työmaa-alueella, mutta oikaisimme siitä usein, ja vahdit antoivat meidän pikkupoikien kulkea siitä. Montan rakennus kesti useamman vuoden ja muistan siellä olleet Italian koneet, jotka pumppasivat savea syvälle maahan muodostaen padon.

Kävin keskikoulun Hirven kirkonkylällä. Kouluun mentiin veneellä, ja olen kerran tuonut veneenpohjalla säkissä porsaan kotiin kasvamaan jouluksi. Kun Leppiniemeen tuli hyvät liikenneyhteydet ja linja-auto alkoi kuljettamaan lapsia kouluun, oli minunkin kannattavaa ajaa pyörällä Leppiniemeen ja mennä sieltä linja-autolla kirkonkylälle. Leppiniemen lämmitetyssä lasikioskissa oli hyvä odotella kyytiä. Leppiniemen arkkitehtuuri on jäänyt mieleen jo noilta ajoilta, vaikka sitä on vasta myöhemmin alkanut enemmän arvostaa. Silti paikka tuntui ja näytti jo tuolloin hienolta. Arkkitehtuuri meni Oulun arkkitehtuurin edelle ja teki minuun kovan vaikutuksen.

Nuorena Leppiniemen lasten ja muiden lasten välillä oli niin sanottua kaupunkilaiset vastaan maalaiset -asetelmaa. Esimerkiksi oppikouluaikana saattoi ajatella, että heillä oli jotenkin parempi asema ja kulttuuri. Leppiniemen asukkailla ja lapsilla oli omat kerhonsa, ja joskus jopa puhuttiin, että Leppiniemestä pitäisi tehdä oma kauppala. Semmoista perusvirettä oli, että se oli jotenkin parempi paikka kuin muu ympäristö. Olimme kuitenkin kaikki tasavertaisia ja hyviä kavereita keskenämme. Leppiniemessä oli myös elokuvateatteri, joka oli lähempänä kotiani kuin kirkonkylän teatteri. Mieleeni on jäänyt, kun olimme naapurin pojan kanssa menossa katsomaan Hopea kannus -elokuvaa. Naapurini puhui hopeakannusta, mutta minä olin sen verran jyvällä asiasta, että tiesin kannuksen liittyvän hevosen kannustamiseen. Hänkin lopulta huomasi minkälaisesta värkistä oli kyse. Pyrin Leppiniemeen töihin erään kaverini kanssa 15-vuotiaana. Kaverini sai töitä, mutta minä en. Samalla reissulla astuin naulaan ja jalkaa piti hautoa viikonpäivät lämpimässä vedessä. Jalka parantui, mutta voisi sanoa, että reissusta jäi puolikarvas muisto. Tämä kuitenkin paikattiin, kun minua pyydettiin muutamia vuosia myöhemmin voimalaitoksen laboratorioon töihin. Minulla oli kuitenkin jo toinen työpaikka Oulussa tuolloin, joten kieltäydyin tarjouksesta.   

Palasin maailmalta 70-luvulla takaisin Muhokselle ja kotipaikalleni. Voimalaitokset olivat antaneet sysäyksen kunnalle ja toimineet edistysaskeleena Muhokselle. Voimalaitosten rakentamisella oli monessa mielessä positiivisia vaikutuksia. Ne antoivat paljon töitä ja toivat elintasoa koko kylälle. Myös vanhemmat sisareni hyötyivät voimalaitosten rakentamisesta. Miltei kaikki heistä olivat töissä voimalaitoksilla muun muassa keittiössä, konttorissa ja rakennuksilla. Ennen voimalaitoksia alueen suurimmat työnantajat olivat parantolat ja Pohjolan poikakoti. Teollisia toimipaikkoja alkoi syntymään alueelle 70-luvulla. Mielestäni Muhos oli kehittynyt sivistyneeksi maalaiskunnaksi.

Toivon, että lohennousu pystyttäisiin jälleen turvaamaan erilaisilla tukitoimilla. Vaikka lohien nouseminen mahdollistettaisiin, voisivat vesivoimalaitokset yhä toimia rauhassa. Monessa paikkaa asia on jo ratkottu tyylikkäästi. Koen, että keskustelun ilmapiiri joen monikäytöstä on parantunut ajan saatossa. Olen tulevaisuuden suhteen toiverikas.